Uusimmat

Hallituksen uhkailu ei vaienna azerbaidžanilaista toimittajaa

YK (IPS – Julia Kallas) Azerbaidžanilaista tutkivaa journalistia Khadija Ismailovaa on uhkailtu ja nimetty valtion viholliseksi, koska hän on kirjoittanut johtavan tason korruptiosta. Vaino ei kuitenkaan onnistunut hiljentämään häntä. Hiljattain Ismailova sai International Women’s Media Foundation (IWMF) -järjestön Rohkeutta journalismissa -palkinnon.

 

”En halunnut perääntyä, enkä halunnut antaa itselleni mahdollisuutta siihen”, Radio Free Europen toimittaja Khadija Ismailova sanoo. 

Ismailova tutki korkean tason korruptiotapausta, johon Azerbaidžanin presidentin perhe oli sekaantunut. Hän selvitti, olivatko perheen jäsenet hyötyneet tuottavista rakennusprojekteista pääkaupunki Bakussa.

Sitten Ismailova sai nimettömän paketin postissa. Se sisälsi Ismailovan asunnossa salakuvattua materiaalia seksistä poikaystävän kanssa sekä viestin, jossa ”huoraa” käskettiin käyttäytymään.

”Päätin olla käyttäytymättä. Päätin sen sijaan tulla julkisuuteen ja sanoa, ettei minulla ole mitään hävettävää. Niiden, jotka varastavat kansalta, pitäisi hävetä.”

Seksivideo julkaistiin internetissä ja hallitukselle myönteiset sanomalehdet julistivat Ismailovan kevytkenkäiseksi naiseksi. Syyte on vaarallinen konservatiivisessa maassa, jossa tehdään kunniamurhia.

Ystävät partioivat Ismailovan kotiovella samalla, kun toimittaja jatkoi työtään.

Tukea jopa islamisteilta

”En ole koskaan ajatellut, etten voisi tehdä jotain, mitä haluan, koska olen nainen. En usko, että sukupuolella on merkitystä. Mutta kun vallanpitäjät haluavat rangaista, he käyttävät hyväkseen yhteiskunnan konservatiivisuutta naisia kohtaan. He puhuvat säännöistä, siitä, miten naisilla ei ole oikeus seksipartnereihin Azerbaidžanissa.”

Mutta yhteiskunta osoittautui paljon hallitusta liberaalimmaksi. Ismailova sai tukea ja arvostusta työlleen yllättäviltäkin tahoilta kuten konservatiivisilta islamistisilta puolueilta. Ne pitivät puuttumista yksityiselämään tuomittavana ja hallituksen tapaa yrittää hiljentää toimittaja epäeettisenä.

Ismailova toi kiristysyritykset julkisuuteen Facebookin kautta. Hänen mukaansa sosiaalisella medialla on tärkeä rooli vapaan tiedon levittäjänä.

”Minulla on yli 4 400 Facebook-ystävää, yli 5 100 tilaajaa ja yli 2 000 seuraajaa Twitterissä. Suurimman osan journalistisista ongelmistani julkaisen Facebookissa, koska traditionaalinen media on hallituksen kontrolloima. Artikkelini saavat enemmän lukijoita sosiaalisen median avulla.”

Kiristysyrityksen uutisoi ainoastaan yksi TV-kanava. Sekin kertoi vain, että toimittajaa kiristettiin seksivideolla. Kertomatta jäi, minkälaisista aiheista toimittaja kirjoitti.

”Hyvin rohkeita ihmisiä”

Yhdysvaltalainen The Atlantic -lehti on kutsunut Ismailovaa Azerbaidžanin ainoaksi tutkivaksi journalistiksi. Ismailovan mukaan heitä on kuitenkin useita.

”Mutta vain harva kirjoittaa valtaa pitävien korruptiosta. Voin nimetä kaksi tai kolme, siinä kaikki. He ovat hyvin rohkeita ihmisiä.”

”Sain palkinnon heidänkin puolestaan. On hyvin tärkeää, etten ole tässä yksin, koska muuten minusta tulisi hallituksen pääkohde.”

Ismailova viittaa Elmar Huseinoviin, joka tapettiin vuonna 2005. Tuolloin Huseinov oli ainut azerbaidžanilainen toimittaja, joka kritisoi hallitusta.

”Hänet tapettiin, koska hallitus tiesi, että hänen jälkeensä tulisi hiljaista. Hiljaisuus kesti monta vuotta ennen omia tutkimuksiani.”

Ismailovan mukaan hänen ja pienen tutkivien journalistien joukon työ poikkeaa muista siinä, että he työskentelevät korkeimpien kansainvälisten mittapuiden mukaan. ”Kaikille väitteille löytyy lähteet. Kaikki on perusteellisesti todistettu, vahvistettu ja dokumentoitu.”

Palkinto suojaa

Ismailova uskoo, että hallitus tulee etsimään muita keinoja hänen hiljentämisekseen.

”Mutta on parempi keskittyä työhön, koska ei ole järkeä huolestua uhkailusta. En pysty kontrolloimaan heidän halujaan tai kykyään tehdä jotain minulle, joten huolestumisesta ei ole hyötyä.”

Ismailova uskoo, että IWMF:n journalismipalkinto antaa suojaa, koska se tuo kansainvälistä huomiota.

”Toivottavasti hallitus epäröi toimia sen vuoksi. Mutta palkinnolla on myös suuri vaikutus tuleviin sukupolviin. Palkinnot viestivät, että tutkiva journalismi ei tuo pelkästään ongelmia vaan myös tunnustusta.”

Palkinto annetaan vuosittain kolmelle naisjournalistille, jotka ovat ”osoittaneet epätavallista luonteenlujuutta ammatissaan vaikeissa tai vaarallisissa tilanteissa”. Tänä vuonna palkinnon saivat myös freelancer-toimittaja Asmaa al-Ghoul Gazasta sekä vangittu etiopialainen kolumnisti Reeyot Alemu.

(Inter Press Service)