Uutiset / 12.11.2012

Free- verotietojen palautusaikaa 30.11. saakka

Lukuisat jäsenet ehtivät moittia heille saapuneessa liiton kirjeessä annettua verotietojen toimittamisen takarajaa, joka olisi antanut toiminta-aikaa vain muutaman päivän. Virheellinen tieto johtui  väärän asiakirjapohjan käytöstä kirjettä laadittaessa.

Lisäksi kirjeestä puuttui liiton toimiston postiosoite, joka on PL 252, 00181 Helsinki.

”Alun perinkin tarkoitus oli antaa jäsenille riittävästi aikaa näiden tietojen toimittamiseen. Todellisuudessa  euromääräisiä jäsenmaksuja maksavilla on vielä kaksi ja puoli viikkoa eli marraskuun 30. päivään saakka aikaa toimittaa pyydetyt tiedot. Pahoittelemme sekaannusta”, talouspäällikkö Marjut Mikkonen sanoo.

Journalistiliiton jäsenmaksujärjestelmä muuttuu vuoden 2013 alusta, jolloin myös euromääräistä jäsenmaksua maksavien  kuten freelancereiden maksujen perusteena ovat heidän tulonsa. Tätä varten tarvitaan tiedot verotettavista ansioista.

Journalistiliiton valtuusto hyväksyi jäsenmaksujen määräytymisperusteet ja jäsenmaksuluokat kevätkokouksessaan. Tuolloin päätöksenteon yhteydessä käytetyt maksujen euromäärät on mainittu freelancereiden saamassa kirjeessä. Samassa yhteydessä kirjeessä kerrotaan, että lopullisesti  jäsenmaksujen euromäärät päättää joulukuussa kokoontuva liiton valtuusto.


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.