Uusimmat

EU:n on pelastettava Unkarin median itsenäisyys ennen kuin on liian myöhäistä

Johannesburg (IPS – Aarti Narsee)

Sensuuria, likakampanjoita ja häirintää. Ne ovat unkarilaisten media-ammattilaisten arkipäivää. Nyt päälle on tullut vielä vankilaan joutumisen uhka. Lehdistönvapauden päivänä Unkarissa ei ollut syytä juhlia.

Pääministeri Viktor Orbánin hallitus on kiihdyttänyt pyrkimyksiään tuhota median itsenäisyys. Välineenä on laki suojautumisesta koronavirusta vastaan. Sen hallitukselle antamiin valtaoikeuksiin kuuluu oikeus tuomita valeuutisiksi määriteltyjen sisältöjen julkaisemisesta jopa viisi vuotta vankeutta.

Hallitus itse tulkitsee, mikä on virheellisen tiedon välittämistä. Se voi olla mitä tahansa, mikä antaa kielteisen kuvan hallituksen toimista pandemian torjunnassa. Jo viikkoa ennen lain parlamenttikäsittelyä Orbánin Fidesz-puolue ja hallitukselle myötämieliset tiedotusvälineet syyttivät riippumatonta mediaa valeuutisten levittämisestä, kun oli julkaistu raportteja unkarilaisten lääkärien ja sairaanhoitajien puutteellisista suojavarusteista.

Orbánin poliittiset liittolaiset kiistävät, että uusi laki antaisi hallitukselle rajattoman vallan. He myös leimaavat lain kritisoimisen valeuutisiksi.

Orbánin hallituksen viimeisimmän journalistien elämään kielteisesti vaikuttavan liikkeen ei pitäisi tulla yllätyksenä. Ilmaisunvapaus on heikentynyt Unkarissa jo vuosia. Vuonna 2013 Unkari rankattiin maailman lehdistönvapausindeksissä sijalle 56 kaikkiaan 180 maan joukossa. Tänä vuonna Orbánin Unkari on luisunut sijalle 89.

Tammikuussa 2020 Unkarin kansalaisvapauksien liitto kertoi, että useita itsenäisiä nettijulkaisuja estettiin osallistumasta pääministerin vuosittaiseen lehdistökonferenssiin (niin sanottuun Orbáninfoon). Estolle ei ollut legitiimiä syytä.

Helmikuussa Politico raportoi, että Unkarin yleisradion työntekijöiden täytyy saada erikoislupa esimiehiltään aikoessaan käsitellä esimerkiksi Greta Thunbergia tai siirtolaisuutta. Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin raporteista kertominen on kielletty.

Lisäksi journalistien kimppuun jatkuvasti hyökkäillään ja heitä parjataan Unkarin vihaajiksi tai ulkomaalaisiksi agenteiksi. Erityisesti kohteina ovat politiikasta kirjoittavat naispuoliset toimittajat. Kuvatoimittaja Timea Karip sanookin, että jotkut naistoimittajat jättävät jutuistaan nimensä pois välttyäkseen ahdistelulta.

EU ei ole rohjennut suoraan kritisoida Unkaria ennen koronalakien säätämistä, eikä lain sanallinen tuomitseminen ollut enempää kuin pikkunäpäys. EU:n varovaisuus saattaa kostautua muissa itäblokin maissa, joissa lehdistönvapaus myös on uhattuna. Esimerkiksi puolalaista Gazeta Wyborczaa vastaan on nostettu noin 50 oikeusjuttua. Puolaa hallitsevan PiS-puolueen poliitikot tuon tuostakin haastavat journalisteja oikeuteen kunnianloukkauksista.

Vaikka journalisteja ei koronalain perusteella vielä ole Unkarissa pidätetty, lain olemassaolo itsessään on luonut media-ammattilaisille vihamielisen ilmapiirin. Toimittajia uhkaillaan ja vaaditaan alistumaan sensuuriin.

EU:n jahkaillessa murenee sekin vähä mitä Unkarin mediavapaudesta on vielä jäljellä.

(Inter Press Service)