Palvelualojen työnantajat Palta ry, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry ja Suomen Journalistiliitto ry ovat hyväksyneet osapuolten välille 29.5.2020 syntyneen elokuva- ja tv-tuotannon uutta työehtosopimusta koskevan neuvottelutuloksen. Liitot ovat tyytyväisiä siihen, että pitkien neuvottelujen jälkeen osapuolet löysivät yhdessä ratkaisuja työntekijöiden jaksamisen parantamiseksi, työehtosopimuksen yleissitovuuden edistämiseksi sekä myös alan yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi. Sopimus korottaa palkkoja yleisen linjan mukaisesti 3,3 prosenttia 25 kuukauden ajalla. Sopimus on voimassa 4.6.2020 – 31.1.2022. Työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.6.2020 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta 1,3 %:n suuruisella korotuksella. Vuonna 2021 palkkaratkaisusta voidaan neuvotella paikallisesti. Jos sopimukseen ei päästä, työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.6.2021 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta 2,0 %:n suuruisella korotuksella. Tästä korotuksesta 1,4 % toteutetaan yleiskorotuksena ja 0,6 % yrityskohtaisena eränä, jonka kohdentamisesta päättää työnantaja. Myös 24 palkatonta kiky-tuntia poistuvat. Tässä yhteydessä työehtosopimuksesta poistettiin 10 minuutin virkistystaukojen aikamääre, mikä luo työpaikoille mahdollisuuksia tauottaa työskentelyä tarkoituksenmukaisella tavalla. Uuden työehtosopimuksen mukaan vuorokautinen säännöllinen työaika voi jaksotyössä olla jatkossa aiemman 13 tunnin sijaan enintään 12 tuntia, jollei paikallisesti toisin sovita. Lisäksi jatkossa jaksotyössä keskeytymätön lepoaika on aiemman 9 tunnin sijaan pääsääntöisesti 10 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Muina työehtosopimuksen uudistuksina voidaan mainita työaikakorvauksien laskemiseen tarvittavan tuntipalkan laskentasäännöt sekä koronaepidemian aiheuttamien poikkeuksellisten tuotanto-olosuhteiden huomioimisen tietyissä tuotantotyypeissä. Osapuolet jatkavat hyvää yhteistyötä paikallisen sopimisen ja luottamusmiesjärjestelmän kehittämisen osalta sekä alan tulevaisuuden työtä koskevassa kehittämishankkeessa. "Lopputulosta voi pitää alan yritysten kannalta myönteisenä, koska sopimus noudattaa palkankorotusten osalta yleistä linjaa ja turvaa yritysten toimintaedellytykset myös jatkossa", sanoo Paltan asiantuntija Heidi Aho. Myös Teme ja SJL pitävät ratkaisua hyvänä. "Olemme Temessä tyytyväisiä neuvottelutulokseen, koska tärkein tavoitteemme oli edistää työntekijöiden työssäjaksamista ja nyt saatu sopimus mahdollistaa tämän", kommentoi Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen toiminnanjohtajan Karola Baran. "On todella hienoa, että elokuva- ja tv-tuotantoalalle on nyt saatu jaksamista parantava ja palkkoja korottava sopimus. Jos sopimus ei olisi nyt syntynyt, alalta olisi poistunut vuosikymmeniä ollut työehtosopimus. Hyvää on sekin, että sopimus kattaa alan aiempaa täsmällisemmin, kun soveltamisala määriteltiin uudelleen ja näin sopimuksen yleissitovuuden saavuttaminen saatiin taas mahdolliseksi", sanoo sopimuksesta Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Neuvottelutulos löytyy tästä: Elotes neuvottelutulos_29.5.2020 Lisätiedot: Heidi Aho, Palvelualojen työnantajat Palta ry, puh. 040 594 7098 Karola Baran, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry, puh. 040 014 2050 Petri Savolainen, Suomen Journalistiliitto ry, puh. 050 534 2485 Avainsanat: elokuva ja tv Journalistiliitto Palta Teme tes työehtosopimus