Uutiset / 05.03.2025

Elokuva- ja televisiotuotantoala lakkoon 8.3.: Työnantaja hakee selvästi yleisen linjan alittavia palkankorotuksia

Elokuva- ja televisiotuotantoalan lakko toteutuu lauantaina 8.3. Myös alalla jo oleva ylityö- ja venymiskielto jatkuu toistaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Journalistiliittoon ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temeen kuuluvat työntekijät eivät tule silloin töihin.

Journalistiliitto ja Palvelualojen työnantajat Palta sovittelivat tänään työriitaa valtakunnansovittelijan toimistolla. Sovittelu ei johtanut tuloksiin eikä uutta sovintoehdotusta enää annettu.

Tämän päivän sovittelussa esillä oli alan palkkaratkaisu. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolaisen mukaan Palta on neuvotteluissa pyrkinyt polkemaan alas niin sanotun yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.

”Työnantajan esitys taulukoihin tulevista korotuksista olisi yli kaksi prosenttia alle yleisen linjan. Palkankorotusten kokonaisvaikutus taas olisi lähes prosentin alle yleisen linjan. Tätä on mahdoton hyväksyä”, Savolainen sanoo.

Journalistiliitto ja Teme ovat neuvotteluissa halunneet myös taata elokuva- ja tv-alan työntekijöille nykyistä inhimillisemmät työolot.

Työnantajaliitto Palta hylkäsi aiemman, maanantaina annetun sovintoehdotuksen. Journalistiliitto ja Teme olisivat hyväksyneet ehdotuksen, joka olisi parantanut työntekijöiden jaksamista. Savolainen pitää erittäin ikävänä sitä, että työnantajaliitto Palta on pyrkinyt murtamaan lakkoa omalla viestinnällään töihin tulosta lakkopäivänä.

”Aivan jokaisella elokuva- ja tv-alan työntekijällä on oikeus vaatia ja tavoitella inhimillisempiä työoloja. Työnantajalla ei ole lupaa kysyä, kuka tulee töihin lakkopäivänä”, Savolainen sanoo.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Ammattitaitoisia journalisteja tarvitaan rakentamaan luottamusta uutisiin

Suomalaisten luottamus uutisiin on edelleen vakaata ja maailman kärkeä, kertoo tänään 17. kesäkuuta julkaistu tutkimus.

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2025 -kyselytutkimuksesta selviää, että itse seuraamiinsa uutisiin luottaa Suomessa 75 prosenttia aikuisväestöstä. Useimpiin uutisiin luottavien määrä oli 67 prosenttia.

Liitto tukenasi kesälläkin

Jäsenet voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä lakiasioissa. Juhannusaattona perjantaina 20.6. toimistomme on suljettu.

Journalistiliitto lahjoittaa rahaa Gazan journalistien turvaksi

Lahjoitus ohjataan Palestiinan journalistien perustamiin solidaarisuuskeskuksiin, joissa journalistit voivat työskennellä turvallisesti. Journalistiliitto on useasti vedonnut Gazan journalistien puolesta.