Uutiset / 21.01.2014

Eläkeläisillekin jäsenmaksu

SJL:n hallitus valmistelee valtuustolle esitystä, jonka mukaan myös liiton eläkeläisille määrättäisiin jäsenmaksu.

Hallitus ei vielä ottanut kantaa siihen, koskisiko jäsenmaksu kaikkia nykyisiäkin eläkeläisiä vai tulisiko jäsenmaksu voimaan niin, että sitä maksaisivat jonkin tietyn päivämäärän jälkeen eläköityvät. Myöskään maksun suuruutta hallitus ei ole vielä käsitellyt.

Tähän asti eläkkeelle siirtyvä jäsen on saanut loppuiäkseen vapautuksen jäsenmaksusta, mutta Journalisti-lehti on eläkeläisille maksullinen. Lehden on tilannut noin viidennes SJL:n eläkeläisistä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.