Uutiset / 21.03.2015

Av-käännöstoimistoille vihdoin neuvottelutulos

Neuvottelut tv-ohjelmia ja elokuvia kääntävien ja tekstittävien av-kääntäjien työehtosopimuksesta on saatu päätökseen. Neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta saavutettiin lauantain vastaisena yönä 21.3. kello 00.15 yli yhdeksän tuntia kestäneen viimeisen neuvottelutapaamiseen päätteeksi.

Käännöstoimistoista ratkaisun allekirjoittivat tapaamiseen loppuun asti osallistuneet BTI Studios, Pre-Text ja Stellar Text. Kahdella muulla päivän neuvotteluun osallistuneella toimistolla, Rosmer Internationalilla ja SDI Medialla, on viikko aikaa ottaa kantaa tulokseen.

Uuden sopimuksen on määrä tulla voimaan 1.5.2015 ja se on voimassa vuoden 2017 loppuun.

Palkoissa on sovittu porrastus, jolla palkat ja palkkiot korottuvat sopimuskauden aikana kohti lopullista tes-tasoa. Sopijaosapuolten yhteisenä tavoitteena on seuraavalla neuvottelukierroksella päästä yhtenäiseen tes-tasoon kaikkien käännöstöiden osalta.

"Neuvottelutulokseen pääsy on hieno saavutus kaikkiaan kuusi vuotta eri kokoonpanoissa jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen", sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

"Journalistiliitolle erittäin tärkeä asia on se, että Yleisradiolle tehtävissä käännöstöissä noudatetaan Yhtyneet-työehtosopimusta riippumatta siitä, teetetäänkö työtä esimerkiksi aikapalkkaisena, suoritepalkkaisena tai alihankintana" Savolainen sanoo.

Akavan Erityisalojen edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen puolestaan toteaa, että neuvottelutulos mahdollistaa alan tervehdyttämisen käynnistämisen.

Sopijaosapuolten hallinnot päättävät myöhemmin neuvottelutuloksen hyväksymisestä uudeksi työehtosopimukseksi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.