Uutiset / 26.11.2021

Ansiomerkkejä aktiiveille liiton jäsenille

Ansiomerkin juhlassa saivat (vasemmalta) Sari Taussi, Ritva Setälä, Eila Saukkonen, Risto Pikkupeura, Kimmo Lundén, Jussi Ahlroth. Viveca Dahl ja Taru Paavoseppä eivät päässeet tilaisuuteen. Kuva: Marja Honkonen Kuva:
Journalistiliiton aktiiveja on palkittu ansiomerkein liiton juhlavuoden valtuuston yhteydessä järjestetyllä illallisella 26. marraskuuta. Ansiomerkeillä palkittiin kaikkiaan kahdeksan liiton aktiivista toimijaa. Ansiomerkin myöntämisedellytyksenä on ansiokas toiminta liiton hyväksi. Esityksiä palkittaviksi ovat voineet tehdä liiton jäsenyhdistykset, osastot ja yksittäiset jäsenet. Ansiomerkeistä päättää liiton hallitus.   Jussi Ahlroth Ahlrothilla on ollut useita luottamustehtäviä HSJ:n ja Journalistiliiton piirissä. Hän on toiminut liiton hallituksessa ja valtuustossa. Lisäksi hänellä on ollut liiton piirissä useita tehtäviä eri valiokunnissa, joista merkittävimpiä ovat työehtovaliokunta ja etenkin tes-neuvottelijana toimiminen. Hän on toiminut Helsingin Sanomien pääluottamushenkilönä vuodesta 2012 alkaen.   Kimmo Lundén Lundén on toiminut liiton eri tasoilla ainakin neljällä vuosikymmenellä. Hän on toiminut pitkään muun muassa pääluottamusmiehenä ja osaston puheenjohtajana. Hän on ollut mm. HSY:n liittokokousedustajana, tes-valiokunnan jäsenenä ja SAL:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä yhdistysfuusioon asti. Liitossa hän on vaikuttanut valtuustossa, liiton talousvaliokunnassa ja edelleen työttömyyskassassa.   Viveca Dahl Dahl on toiminut liitossa koko työuransa ajan. Hän on toiminut sekä Vasabladetin toimituksen pääluottamusmiehenä että toiminut myös konsernin yhteisissä luottamustehtävissä. Osastolla hän on toiminut useaan otteeseen sihteerinä, hallituksen jäsenenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Hän on usean kauden ajan edustanut Vasabladetia yhdistyksen hallituksessa ja liiton hallituksessa.   Eila Saukkonen Saukkonen on toiminut Valkeakosken Sanomien osastossa sekä puheenjohtajana, sihteerinä että taloudenhoitajana. Viime vuosina hän on samanaikaisesti hoitanut sekä puheenjohtajan että taloudenhoitajan tehtäviä. Hän on toiminut yhdistyksen hallituksessa ja ollut niin liiton valtuuston kuin myös Vikesin valtuuskunnan varajäsen. Hän toimii myös työsuojeluvaltuutettuna.   Taru Paavoseppä Paavoseppä on toiminut pitkään Journalistiliiton luottamustehtävissä niin osasto- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Valtuuston lisäksi hän on toiminut liiton järjestövaliokunnassa sekä työehtovaliokunnassa. Pitkän pääluottamusmiesuransa aikana hän on valvonut henkilöstön etuja lukuisissa tiukoissa yt-neuvotteluissa ja arjen asioissa. Hän on ollut jäsenten tukena jopa oikeussaleihin edenneissä kiistoissa.   Risto Pikkupeura Pikkupeura on toiminut pääluottamusmiehensä vuodesta 2010 lähtien. Hän oli neuvottelemassa ja rakentamassa Kalevan uutta pääluottamiesjärjestämää. Luottamustehtävien lisäksi hänellä on ollut useita järjestötehtäviä niin valtuustossa kuin ammattikoulutusvaliokunnassa. Hän on myös pitkäaikainen Pohjois-Suomen Journalistien hallituksen jäsen. Tällä hetkellä on hän myös yhdistyksen varapuheenjohtaja.   Sari Taussi Taussin luottamustehtävien lista on mittava niin osasto-, yhdistys- kuin liittotasollakin valtuustossa. Työtovereiden kannalta merkittävin on ollut Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan luottamusmiehenä toimiminen. Ulkomaantoimittajan ja Ylen entiselle Kiinan-kirjeenvaihtajan ominta aluetta on ollut toiminta liiton kansainvälisessä valiokunnassa ja kehitysyhteistyöjärjestö Vikesin Myanmarin-hankkeen koordinointi.   Ritva Setälä Setälä on vuosien ajan ajanut ansiokkaasti Turun Sanomien toimittajien asiaa useissa luottamustehtävissä niin osastossa, yhdistyksessä kuin valtuustossakin. Toimitusosaston hallituksen puheenjohtajana hän on pitänyt kollegoidensa puolia ja huolehtinut työntekijöiden hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Koronapandemian aikana hän ideoi anonyymin työhyvinvointikyselyn etätyöajan kuormittavuudesta.

Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.