Uutiset / 08.04.2010

Ammattijärjestöt haluavat turvaa itsensä työllistäjille

Perustettuun työryhmään kuuluvat:

Valtteri Aaltonen (SJL)

Tuuli Vänskä (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL)

Tanja Mikkola (SFJ/SJL)

Ahti Vänttinen (Muusikkojen liitto)

Anu Suoranta (SAK)

Tuire Torvela (Akavan Erityisalat AEK)

Heli Ahokas (STTK)

sekä Työ- ja elinkeinoministeriön luovien alojen hankkeen Työn uudet muodot -alaryhmän työskentelyyn osallistuneet Anna Kähkönen (SFJ/SJL) ja Petri Savolainen (SJL).

Työryhmän kokoonpano osaltaan kertoo, että itsensä työllistäminen on työmarkkinoilla laajeneva ilmiö. Se koskettaa perinteisesti luovia aloja, mutta nykyään myös laajasti koko työmarkkinakenttää ja palkansaajakeskusjärjestöjä.

Itsensä työllistäjät tulkitaan kategorisesti yrittäjiksi, mikä johtaa perusteettomasti eri asemaan verrattuna alan palkansaajiin.

Päivän seminaari osoitti, että parannusta tarvitaan erityisesti sosiaali- ja työttömyysturvaan. Lisäksi ongelmia on muun muassa verotuksessa ja kollektiivisessa neuvotteluoikeudessa.

Journalistiliiton jäsenistä yrittäjiksi tulkittuja itsensä työllistäjiä (noin 1 700 jäsentä) ovat erityisesti lehdistöön työskentelevät freelancerit.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.