Kymmenen viime vuotta ovat olleet kulta-aikaa Afganistanin viestimille. Maahan on perustettu 175 radioasemaa, 75 televisioasemaa ja satoja lehtiä, kertoo Najiba Ayubi, joka johtaa The Killid Group -nimistä riippumatonta mediayhtiötä. Ayubin mukaan viestimet ovat nostaneet esiin arkoja aiheita, kuten maaseudun tyttöjen oikeus koulutukseen tai kansan oikeus tiedonsaantiin. Varsinkin radioasemat ovat auttaneet tehokkaasti kansalaisyhteiskunnan syntyä. ”Nyt tämä kaikki voidaan menettää, jos rahoitus kuivuu kokoon”, Ayubi suree.Mediaväki ei kuitenkaan odottele Naton johtamien Isaf-joukkojen lähtöä tumput suorina, vaan etsii keinoja tulevaisuutensa pelastamiseksi. Maahan on perustettu uusi journalistiliitto, tutkivaa journalismia kehitetään ja toimittajille laaditaan eettisiä ohjeita.Solidaarisuus nousussaUhkien alla ammattikunnan sisäinen solidaarisuus on vahvistunut. Riippumaton päivälehti Hash-e Sobh ruoti maaliskuun lopulla erikoispainoksessaan kaivosministeriön epäilyttäviä lupakäytäntöjä ja sen ”neuvonantajille” maksettuja 80 000 euron kuukausipalkkoja. Päätoimittaja Parwiz Kawa kutsuttiin yleisen syyttäjän puheille.Heräsi pelko, että Kawa menettää henkensä, kuten lukuisat työnsä vuoksi tapetut toimittajat viime vuosina. Kaksi tuoreinta tapausta koettiin toukokuussa.Paikalliset toimittaja- ja mediajärjestöt nostivat äläkän sananvapauden loukkauksesta. Tapauksen käsittely on nyt jäissä, kertoo Hash-e Sobh, joka sai viime vuonna Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapauspalkinnon.Lehti käy kuitenkin kamppailua olemassaolostaan. Vuonna 2011 sen palveluksessa oli 125 henkeä eri puolilla maata, mutta nyt enää 70. Tärkeistä kirjeenvaihtajista muun muassa Jalalabadissa ja Kandaharin maakunnassa on jouduttu luopumaan.Kawan mukaan lehti ei voi muuta ulkomaisen tuen vähetessä. Lehti on kattanut sillä puolet budjetistaan, josta alle 30 prosenttia kertyy ilmoituksista, tilauksista ja irtonumeromyynnistä.Lehti anelee nyt kannattajiltaan lainaa, jonka avulla se aikoo perustaa tekstiviestiuutiset yhteistyössä paikallisen puhelinoperaattorin kanssa. Kawan mukaan uutisille on jo 15 000 tilaajaa ja tavoitteena on 100 000.Toimintakyky säilytettäväKillid-ryhmä saavutti omavaraisuuden 2005, mutta kääntyi tappiolliseksi sen jälkeen, kun Isafin ilmoitettiin lähtevän 2014. Ilmoitustulojen kutistuminen on ajanut yhtiön uudelleen etsimään tukirahaa.Killidin johtaja Ayubi korostaa, että median pitää pysyä toimintakykyisenä vuoden 2014 presidentinvaalien lähestyessä, jotta kansa saa asiallista tietoa valintansa pohjaksi.Median keskeistä roolia aktiivisen kansalaisyhteiskunnan luomisessa painottaa myös Nader Nadery. Hän oli aiemmin Afganistanin ihmisoikeuskomissaari ja johtaa nyt vapaita ja rehellisiä vaaleja ajavaa säätiötä. Naderyn mukaan viestimet arvostelevat hallituksen toimintaa nyt paljon aiempaa kärkevämmin.Hallitus on ajautunut siilipuolustukseen, jossa se koettaa salata kaiken mahdollisen tiedon kansalliseen turvallisuuteen vedoten.Median ja kansalaisjärjestöjen painostuksen alla hallitus kuitenkin julkisti tiedonsaantia koskevan lakiluonnoksen alkuvuodesta. Luonnoksesta on löydetty paljon moitittavaa, mutta Nadery pitää sitä kuitenkin askeleena kohti lehdistönvapautta.Ohjeita toimittajillaUusiin oikeuksiin liittyy myös velvollisuuksia, Afganistanin kansallisen journalistiliiton johtaja Fahim Dashti muistuttaa. Niitä on koottu toimintaohjeistoon, jonka luonnosteluun osallistui edustajia yli 30 viestintäyhtiöstä.Toimittajia opastetaan muun muassa kiinnittämään huomiota arkoja aiheita – kuten lasten hyväksikäyttöä ja raiskauksia – käsittelevien juttujen psykologisiin vaikutuksiin. Ohjeissa muistutetaan, ettei ketään saa leimata rikolliseksi ennen kuin tuomio on julistettu. Dashti uskoo, että ohjeisto parantaa uutisoinnin laatua ja lujittaa yleisön luottamusta viestimiin. Hän toimitti aiemmin Kabulin viikkolehteä, joka kaatui talousvaikeuksiin 2011. Hiljan perustettu Afganistanin toimittajien turvallisuuskomitea tarjoaa ensiapukoulutusta, lääkintää ja oikeusapua. Vainottujen toimittajien käytössä on myös ympärivuorokautinen auttava puhelin.