Uutiset / 14.02.2012

300 freetä hylkäsi Sanoma Magazinesin sopimuksen!

SMF:n töiden loppumisen uhalla asettama deadline allekirjoittamiselle oli ystävänpäivä tiistaina.

Allekirjoituksesta kieltäytyneiden freelancereiden suuri määrä paljastui tiistaina 14. helmikuuta freelancereiden itsensä kokoamasta adressista. Siihen osallistuvat kertovat, etteivät suostu yhtiön tarjoukseen. Pelkästään tiistaina adressiin nimensä lisänneiden määrä kasvoi 80 hengellä. Keskiviikkona 15.2. puoleen päivään mennessä nimiä listalla (ks uutislinkki tämän jutun lopussa) oli jo 311.

Sanoma Magazines Finland on kertonut tarjonneensa avustajasopimusta 700 freelancerilleen. Nyt tästä joukosta lähes puolet lopettaa mieluummin yhteistyön kuin allekirjoittaa sopimuksen. Esimerkiksi monet aikakauslehdistön tärkeisiin aihealueisiin kuten muotiin erikoistuneet nimekkäät lehtikuvaajat ovat rintamassa.

Sanoma Magazines Finland lähetti joulun ja uudenvuoden välipäivinä freelancereilleen uuden avustajasopimuksen allekirjoitettavaksi. Tämä tapahtui ilman, että Journalistiliiton ja yhtiön välillä aiemmin kirjattua mahdollisuutta neuvotella talon avustajasopimuksen olennaisista muutoksista olisi käytetty.

Freelancereilla taas ei ole ollut mahdollisuutta neuvotella erikseen avustaja- ja lehtikohtaisista sopimuksista. Yhtiö ilmoitti, että työt loppuvat niiltä, jotka eivät sopimusta allekirjoita.

Freet ja Journalistiliitto reagoivat voimakkaasti lukuisiin epäoikeudenmukaisina pidettyihin ehtoihin sopimuksessa ja yrittivät saada yhtiötä muuttamaan linjaansa.

SMF muutti hieman sopimusehtoihinsa liittyvää ohjeistusta, mutta sopimuksen lukuisat perusongelmat jäivät Journalistiliiton edunvalvontajohtajan Petri Savolaisen mukaan jäljelle:

”Asetelma on hyvin entisenlainen. Edelleen vaatimuksena ovat laajat tekijänoikeuden luovutukset ilman, että mitään kollektiivista palkkioiden nostoa on luvassa. Vanhalla hinnalla pitäisi antaa enemmän, minkä lisäksi tekijän omaan käyttöön sisältyy runsaasti rajoituksia ja uhkia. Neuvotteleminen yleensäkin osoittautui nopeasti tuloksettomaksi yhtiön jyrkän linjan vuoksi.”

Sopimustarjouksen mukaan SMF:lle myytyä materiaalia free saisi käyttää enää työnäytteinä, näyttelyissä ja ei-kaupallisissa kokoomateoksissa. Tämä sulkisi pois esimerkiksi normaalin yleisölle levitettävän kuvateoksen kokoamisen freen itsensä ottamista kuvista.

Sanoma Magazines Finland vaatii, että freen on otettava haastateltavilta ja kuvattavilta sitoumus, jolla heistä otettuja kuvia ja tekstiä voi julkaista missä tahansa yhteydessä kaikkialla maailmassa ja että niitä voi käyttää myös kansainvälisen Sanoma-konsernin ja sen brändien markkinoinnissa.

Lain mukaan yksittäisten henkilöiden kuvien ja haastattelujen käyttämiseen mainonnassa ja markkinoinnissa on oltava asianomaisen lupa. Nyt SMF penää freelancereita ottamaan harteilleen vastuun näiden lupien pyytämisestä - ja jos haastateltava tai kuvattava riitaannuttaa oikeudessa itseään koskevan aineiston käytön, oikeudellinen vastuu kuuluisikin avustajasopimuksen ehtojen mukaan freelancereille.

Freet ja Journalistiliitto ovat varoittaneet, että näistä lähtökohdista myös haastateltavien ja kuvattavien löytäminen vaikeutuu.

Yli 300 allekirjoituksesta kieltäytyneen freelancerin nimilista löytyy tämän uutislinkin takaa:

http://www.freet.fi/uutiset/artikkeli/1033/


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.