Uutiset / 04.02.2022

Uudistettu SOTU-opas: tärkeää tietoa kulttuurialojen keikkatyöläisille

Keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaasta on ilmestynyt uudistettu versio. Luovien alojen järjestöjen yhteistyöllä tehtyyn oppaaseen on kerätty tietoa suomalaisesta sosiaaliturvasta ja miten se toimii, kun välillä on töitä, välillä ei. Opas on tarkoitettu henkilölle, joka voi yhdistellä työsuhteista työtä, yrittäjänä tehtyä työtä ja omaa työtä, kuten apurahatyö. ”Tämä on erittäin tärkeä opas myös Journalistiliiton jäsenille. Erityisesti koronapandemian aikana luovien alojen keikkatyöläiset ovat huomanneet sosiaaliturvan tarpeen, mutta myös sen puutteet ja monimutkaisuuden”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. ”Näitä mutkia halutaan nyt avata juuri kulttuurialojen näkökulmasta”. Oppaassa on tietoa muun muassa työttömyydestä, eläketurvasta, perhevapaista, sairaustapauksista, opiskelusta ja ulkomailla työskentelystä. Kirjoitustyöstä vastasi tällä kertaa vapaa toimittaja Anna-Sofia Nieminen, joka työskentelee parhaillaan myös Suomen freelance-journalistien va. toiminnanjohtajana. Opas on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2006. Oppaan on uudistanut Kulttuurialan liittojen neuvottelukunta, johon kuuluvat Journalistiliiton lisäksi Muusikkojen liitto, Suomen Näyttelijäliitto, Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden liitto, Taide- ja kulttuurialan ammattiliitto TAKU sekä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Mukana on ollut asiantuntijoita Kansaneläkelaitoksesta, Eläketurvakeskuksesta ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta. Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas 2022. Opas löytyy myös liiton julkaisut-sivulta.

Katso myös

Kaikki uutiset

Katso vinkit onnistuneeseen kesäduuniin ja harjoitteluun

Tee parhaasi, mutta älä polta itseäsi loppuun. Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.

Journalistiliitto kiittää valtakunnansyyttäjän päätöstä jatkaa toimittajaan kohdistuneiden kunnianloukkausten tutkintaa

Valtakunnansyyttäjä on päättänyt ottaa uudelleen ratkaistavaksi toimittaja Ida Erämaan tapauksen.

Journalistiliitto: Yle joutuu leikkaamaan sisällöistä, joita ei tee kukaan muu

Yleisradio kertoi aloittavansa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 37 työntekijän irtisanomiseen.