Uutiset / 09.08.2016

Turkin suurlähettiläs: Journalistinen työ ei suojaa terrorismisyytteiltä

Journalistiliitto lähestyi elokuun alussa Turkin suurlähettiläs Adnan Başağaa kirjeellä ja esitti huolensa heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeisistä hyökkäyksistä journalisteja ja mediaa vastaan Turkissa. Liitto kehotti Turkin viranomaisia noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia ja kunnioittamaan lehdistönvapautta.

Suurlähettiläs Başağa vastasi pitkällä kirjeellä, jossa hän selvitti Turkin hallituksen virallisen kannan, jonka perustana on Fethullah Gülenin käskystä toimineen terroristiorganisaation itsestäänselvä syyllisyys rikolliseen salaliittoon ja vallankaappausyritykseen.

Suurlähettilään mukaan salaliiton tutkimukset alkoivat jo kauan ennen kaappausyritystä ja ne rajoitetaan vain epäiltyihin terroristijärjestön rikoskumppaneihin mediasektorilla ennen kaappausyritystä tai sen aikana. Journalistinen työ ei suojaa heitä rikossyytteiltä ja niihin liittyviltä toimilta.

Turkin Suomen-lähettiläs pitää suomalaisen median väitteitä Turkin median vaientamisesta tosiasioiden venyttämisenä, koska viranomaiset ovat lakkauttaneet vain pienen osan maan tiedotusvälineistä. Hän uskoo vahvasti median olevan avainasemassa yleisön informoimisessa ja tosiasioihin perustuvassa julkisessa keskustelussa.

Pari päivää kirjeen saamisen jälkeen turkkilainen tuomioistuin kielsi useita tiedotusvälineitä raportoimasta italaialaisesta tutkinnasta, jossa presidentti Erdoganin poikaa Bilalia epäillään rahanpesusta.

Voit lukea Journalistiliiton ja Turkin lähettilään kirjeenvaihdon pdf-tiedostoista alla.

Lisää tietoa:


Katso myös

Kaikki uutiset

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.

Lokakuussa liiton neuvottelemia palkankorotuksia

Journalistiliitto on neuvotellut media-alalle työehtosopimukset. Neuvottelujen tuloksena lokakuun alusta alkaen tulee palkankorotuksia lehdistöön sekä elokuva- ja televisiotuotantoalalle. 

Voit nyt lisätä pressikorttiin kuvasi

Sähköinen pressikortti löytyy Journalistiliiton jäsenten mobiilisovelluksesta. Sovellus uudistui kesän aikana. Löydät sovelluksesta helpommin esimerkiksi jäsenetusi.