Uutiset / 22.03.2013

TEAM pyytää selvitystä: johtaako lehtien alv verojen kiertämiseen?

TEAMissa on havaittu merkkejä siitä, että mediatalot siirtävät postitustoimintojaan Ahvenanmaalle välttääkseen arvonlisäveron.

Asia tuli esille kun eräät painoalalla toimivat yritysjohtajat olivat lähestyneet TEAMia ja ennakoineet, että postitustehtävissä olevia työntekijöitä saatetaan joutua vähentämään, koska painotyön tilaaja haluaa postituksen tapahtuvan Ahvenanmaalla.

TEAMin näkökulmasta kyse on sen riveihin järjestäytyneiden graafisen alan työntekijöiden työllisyydestä. Puheenjohtaja Timo Vallitun arvion mukaan työpaikkoja menisi ainakin kymmeniä, jos yritykset laajassa mitassa siirtävät postitustoimintaansa Ahvenanmaalle.

”Tässä ei ole tolkkua. Postitus on integroitu painamiseen ja jakeluun eikä siinä ole mitään logistista järkeä, että valmis tuote kierrätetään mutkan kautta kuluttajille. On myös kansantaloudellisesti ja ympäristöpoliittisesti tyhmää, jos tuotteita rahdataan ja laivataan verotussyistä alueelta toiselle”, Vallittu sanoo ja arvelee, että menettely myös heikentäisi painojen kannattavuutta ja vääristäisi jossain määrin alan kilpailua.

TEAM on pyytänyt valtiovarainministeriön arvonlisäverotusyksikköä selvittämään, missä määrin postitusta on Ahvenanmaalle siirretty ja paljonko tästä aiheutuu veromenetyksiä.

Liitto haluaa myös arvion asian kansantaloudellisista ja työllisyysvaikutuksista. Kyse on aikakauslehtien postituksesta, sanomalehdet eivät aikataulusyiden vuoksi tällaisista järjestelyistä hyödy.

”Mielestäni porsaanreikä pitää tukkia ja haluan tietää, miten se tehdään”, Vallittu sanoo.

Lisätiedot: Timo Vallittu, puhelin 050 303 9265 


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori: ”Journalisteihin kohdistuvat rikokset ovat demokratiarikoksia”

”Journalistien turvallisuus on niin tärkeä asia, että meidän on minusta tehtävä enemmän sen eteen”, Varmavuori sanoo.

Työpaikkani on lakossa, olenko minä? Katso ohjeet Journalistiliiton jäsenelle

Kokosimme tähän muutamia asioita, jotka on hyvä tietää tällaisella työpaikalla.

Maanpakolaistoimitukset verkostoituvat Latinalaisessa Amerikassa

Työhön liittyvät turvallisuusriskit ja rajoitukset ovat ajaneet yhä useampia journalisteja ja viestimiä maanpakoon Latinalaisessa Amerikassa. Uusi yhteistyöverkosto (Relpex) pyrkii helpottamaan paenneiden työtä ja oloa.