Uutiset / 05.03.2015

Taru Taipale on SAL:n uusi puheenjohtaja

Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton vuosikokous valitsi SAL:n uudeksi puheenjohtajaksi Talouselämän toimittaja Taru Taipaleen, 41.

Vaalissa Taipale voitti vastaehdokkaansa kustannustoimittaja Anna-Liisa Karhulan äänin 41-13. 

Uusi puheenjohtaja aikoo jatkaa SAL:ssa työtä SJL:n yhdistysten yhteistyön tiivistämiseksi. Journalistiliiton järjestörakennetta mietitään uusiksi, ja SAL osallistuu tähän työhön.

Taru Taipale on edustanut SAL:oa Journalistiliiton valtuustossa. Journalistiliiton tes-valiokunnassa hän ollut neuvottelemassa lehdistön työehtosopimusta kahdella viime kierroksella.  SAL:n hallituksen lisäksi hän on toiminut myös oman osastonsa Talentumin toimitusosaston puheenjohtajana.

Hänen talousasioiden tuntemuksestaan on ollut hyötyä niin Taloustoimittajat ry:n johtokunnassa kuin SAL:n taloustoimikunnassakin.

Taipale seuraa SAL:n puheenjohtajan tehtävässä Hanne Ahoa, joka valittiin viime joulukuussa Journalistiliiton puheenjohtajaksi.

Salli-palkinto Lindstedtille

SAL:n Salli-journalistipalkinto annettiin Suomen Kuvalehdestä eläkkeelle jääneelle toimittaja Risto Lindstedtille tunnustuksena pitkästä ja merkittävästä elämäntyöstä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.