Journalistiliiton erityistehtävänä on puolustaa journalismia ja sen eettisiä sääntöjä. Liitto edistää sananvapautta.
Journalistiliiton jäsenenä saat palveluja ja etuja, jotka hyödyttävät työssä ja vapaalla. Autamme, kun tarvitset neuvoa työehtoasioissa, haluat oppia uutta tai tarvitset vastapainoa työlle.
Journalistiliitto puolustaa reiluja työehtoja ja kestävää työelämää media-alalla. Liiton erityistehtävänä on puolustaa journalismia ja sen eettisiä sääntöjä.
Täältä löydät Journalistiliiton uusimmat tiedotteet, kannanotot, lausunnot, tutkimukset ja tulevat tapahtumat.
Journalistiliitto on jäsentensä perustama ja johtama, vahva ja itsenäinen ammattiliitto. Voit toimia liitossa omalla työpaikallasi, alueellisissa ja valtakunnallisissa yhdistyksissä, liiton valtuustossa ja hallituksessa sekä myös kansainvälisesti.
Oulun käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa kolmen Kalevasta vuonna 2015 irtisanotun toimittajan tapauksessa.
Kaleva Oy velvoitettiin kahden irtisanotun tapauksessa korvauksiin työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Työnantaja määrättiin maksamaan näistä kummallekin kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava summa sekä molempien tapauksessa omien kulujensa lisäksi irtisanottujen noin 13 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Kaleva vetosi oikeudessa tabloidiuudistuksen ja Lännen Media –yhteistyön vuoksi vähentyneisiin työtehtäviin. Oikeudessa kuitenkin todettiin, että irtisanottujen työtehtävät eivät olleet hävinneet, eikä irtisanomiselle siksi ollut perusteita.
Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on tyytyväinen päätöksiin. ”Näissä tapauksissa saatiin tärkeää linjausta siihen, kenen työ yt-neuvotteluiden seurauksena vähentyy ja kenet voidaan irtisanoa”, Savolainen sanoo.
Kolmannen irtisanotun kanne Kalevaa vastaan hylättiin käräjäoikeudessa. Journalistiliitto aikoo valittaa tuomiosta.
Kaleva ei valita häviämistään tapauksista. Savolainen pitää työnantajan toimintaa tältä osin kunnioitettavana. ”Yt- ja oikeusprosessit ovat ihmisille aina raskaita. Nämä irtisanotut säästyvät nyt pitkältä jatkokäsittelyltä.”