Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys hyväksyi tiistaina 19.5.2015 pitämässään kevätkokouksessa periaatteen, jonka mukaan neuvosto saa ensi vuoden alusta kokoaikaisen puheenjohtajan. Nykyisin puheenjohtajan tehtävä on puolipäiväinen.

”Tämä on merkittävä panostus suomalaisen median itsesääntelyyn”, luonnehtii päätöstä JSN:n kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Pihlajamäki, joka toimii Yleisradion journalististen standardien ja etiikan päällikkönä.

Nykyinen JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen valittiin 2010 osa-aikaiseen kolmen vuoden pestiin. Myöhemmin sitä jatkettiin toisella kolmivuotiskaudella, mikä on neuvoston perussopimuksen mukainen menettely. Uimosen toinen ja samalla viimeinen mahdollinen kausi päättyy vuoden 2015 lopussa.

Syksyllä valittava puheenjohtaja saa vastattavakseen neuvoston johtamisen lisäksi myös toimiston talouden ja hallinnon. Tämä tarkoittaa puheenjohtajan ja pääsihteerin töiden yhdistämistä nykyisen pääsihteerin Ilkka Vänttisen lähtiessä eläkkeelle vuonna 2016.

Uuden puheenjohtajan haku alkaa heti kesän jälkeen. Valinnasta päättää JSN:n kannatusyhdistys yksimielisellä päätöksellään. Puheenjohtaja valitaan neljän vuoden kaudeksi, joita voi olla korkeintaan kaksi. Enimmillään puheenjohtaja voi siis johtaa neuvostoa kahdeksan vuotta. Aiemmin kausien pituudet olivat kolme vuotta.

Puheenjohtaja 2008 palkkasuhteeseen

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajat olivat vuoteen 2008 saakka luottamushenkilöitä, jotka neuvosto valitsi yksimielisellä päätöksellään. Puheenjohtaja olivat yleensä juristeja ja ansioituneet jossakin yhteiskunnallisesti merkittävässä tehtävässä. Heillä ei myöskään saanut olla sidoksia mediaan, mikä sulki esimerkiksi ansioituneet journalistit pois tehtävästä.

Muutos pitkään perinteeseen tuli, kun puheenjohtaja Kalevi Kivistö ilmoitti erostaan 22.9.2007 kesken kolmivuotiskauden. Kannatusyhdistys päätti tällöin muuttaa neuvoston perussopimusta ja avasi puheenjohtajuuden myös mediataustaiselle henkilölle. Tämä ei kuitenkaan tuonut ratkaisua, sillä neuvosto ei pystynyt yksimieliseen valintaan. Silloisen perussopimuksen mukaan neuvosto valitsi puheenjohtajan, ja päätöksen oli oltava yksimielinen.

Kannatusyhdistys muutti perussopimusta toistamiseen ja otti puheenjohtajan valinnan 15.1.2008 itselleen. Samalla yhdistys päätti, että puheenjohtaja palkataan työsuhteeseen ja hänen työaikansa on kaksi päivää viikossa. Aiemmin puheenjohtajat toimivat luottamushenkilöinä ja saivat ainoastaan kokouspalkkion.

Jatkokokouksessaan 21.1.2008 kannatusyhdistys valitsi ensimmäiseksi uuden mallin puheenjohtajaksi yht. maist., toimittaja Pekka Hyvärisen kolmivuotiskaudelle. Hän kuitenkin erosi kesken kauden joulukuussa 2009 ns. Vanhasen lautakasajutun vuoksi. Seuraavan vuoden 2010 helmikuun alusta Risto Uimonen aloitti neuvoston puheenjohtajana. Hänen toinen kolmivuotiskautensa päättyy vuoden 2015 lopussa.

Aiemmat puheenjohtajat

JSN:n ensimmäinen puheenjohtaja oli professori Heikki Waris (1969). Hänen jälkeensä puheenjohtajina ovat toimineet professori Veli Merikoski (1970–1971), valt. tri. Kettil Bruun (1971–1972), ylijohtaja K.J. Lång (1972–1975), kansliapäällikkö Kai Korte (1975–1978), oikeusneuvos Henrik Grönqvist (1978–1990), oik. tri Raimo Pekkanen (1990–1996), varatuomari Kari Lehtola (1996–1998), oik. tri, professori Olli Mäenpää (1998–2003) ja oik. lis. Jacob Söderman (2003–2005), yht. lis. Kalevi Kivistö (2005–2008), yht. maist., toimittaja Pekka Hyvärinen (2008–2009) ja yht. maist., toimittaja Risto Uimonen (2010–2015).

————-

  • Kommentit: kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Pihlajamäki 040 503 4561
  • Lisätietoja: pääsihteeri Ilkka Vänttinen 040 739 2709