Uutiset / 03.11.2020

Suurituloisten verotietojen piilottaminen medialta sotii avoimuutta vastaan

Yli 4000 suurituloista yrittää tänä vuonna piilottaa verotietonsa medialta. Suurista tuloista nauttivat ovat kieltäneet tulo- ja verotietonsa julkaisun listalla, jonka verottaja toimittaa tiedotusvälineille. Verottaja helpotti kieltämistä avaamalla piilotuspyyntöjä varten sähköisen palvelun. ”Verottajan toiminta sotii yhteiskunnan avoimuutta vastaan. Kyse on yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta. Suomalaisilla on oikeus tietää, kuka maassa käyttää taloudellista valtaa. Verotiedot tuovat läpinäkyvyyttä palkka- ja ansiokeskusteluun”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Rikkaat voivat piilottaa verotietonsa, koska verottaja on tulkinnut EU:n tietosuoja-asetusta uudella tavalla. Journalistiliitto ja Medialiitto kantelivat vuosi sitten oikeuskanslerille verottajan tulkinnasta. Hyvätuloiset ovat perustelleet verotietonsa salaamispyynnöt ”henkilökohtaisella erityisellä syyllä”. Liitot halusivat oikeuskanslerin selvittävän, millä kriteereillä verohallinto on punninnut ”henkilökohtaisia syitä” suhteessa sananvapauteen. ”Huolena on, että verottajan lisäksi muutkin viranomaiset alkavat tulkita tietosuoja-asetusta niin, että rajoittavat siihen vedoten yhteiskunnallisesti tärkeiden tietojen julkisuutta”, Hanne Aho painottaa. Nyt tietosuoja-asetuksesta ei ole selkeää linjausta. Tämän vuoksi viranomaiset voivat tulkita itse perusteita. Mitä vähemmän tietoa viranomaisten toiminnasta ja päätöksistä sekä päätöksien perusteista on median käytettävissä, sitä kapeammaksi sananvapaus ja tiedonvälitys käyvät. Journalistiliitto pitää verottajan tulkintaa EU:n tietosuoja-asetuksesta toimittajien työn vaikeuttamisena.   Journalistiliiton tiedote 4.11.2019: Journalistiliitto kantelee verottajan toiminnasta - huolena että viranomaiset alkavat salata tietoja

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.