Kannanotot / 12.12.2014

SJL:n kannanotto: Verovenkoilu vaarantaa viestinnän

Tällä hallituskaudella toteutettu lehtitilausten arvonlisävero ja sen korotus ovat syösseet levikit laskuun. Lisäksi juuri, kun Ylen toiminta saatiin turvattua Yle-verolla, eduskunta jätti maksamatta indeksikorotuksen. Harkitsemattomista päätöksistä johtuen media-ala on joutunut yt-kierteeseen. Viidessä vuodessa alalta on vähentynyt tuhat työpaikkaa. Kehitys vaarantaa journalismin. Riippumaton media on tärkeä tiedon välittäjänä, kulttuurin tukijana ja demokratian ylläpitäjänä. Suomalaisilla on oikeus laadukkaaseen journalismiin.

Journalistiliitto vaatii, että hallitus alentaa lehtien arvonlisäveroa (nyt 10 %). Veronalennuksen on koskettava myös digitaalisia sisältöjä (nyt 24 %). Lisäksi liitto vaatii, että sovitusta Ylen rahoituksesta pidetään kiinni.

Kannanoton laati SJL:n valtuuston kannanottotyöryhmä, joka käsitteli myös muita media-alan ajankohtaisia ongelmia.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: KHO:n päätös on uhka sananvapaudelle

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan työnantajan maksamat toimittajan asianajokulut ovat verotettavaa tuloa, on vaarallinen ennakkotapaus suomalaiselle journalismille.

Journalistiliitto: Gazan sota on tragedia myös journalisteille

Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen sota Gazassa on tähän mennessä vaatinut ainakin 39 journalistin tai mediatyöntekijän hengen, kertoo Committee to Protect Journalist -järjestö. CPJ:n mukaan sodan ensimmäinen kuukausi oli journalisteille verisin ainakin 30 vuoteen. Esimerkiksi koko vuonna 2022 journalisteja kuoli CPJ:n mukaan 67, näistä 15 Ukrainassa. Gazan sota tekee tilastoista synkimmät vuosikausiin. ”Journalistin menehtyminen työssään […]

Av-alan toimintaedellytykset on turvattava – eduskunnan on syytä palauttaa av-kannustin budjettiin

Suomi voi olla ylpeä vahvasta ja kehittyvästä av-alastaan, jonka kokonaisarvo on noin 1,6 miljardia euroa. Kansainvälisesti arvostettu Sisu-elokuva ja animaatiosarja Muumilaakso ovat hyviä esimerkkejä huipputason tuotannoista, jotka kiinnostavat ulkomailla ja jotka ovat olleet Suomelle samalla investointeja. Vahvasti kansainvälinen ja kasvava av-ala paitsi työllistää alan tekijöitä myös luo suoria positiivisia vaikutuksia alihankintapalveluita tarjoavaan kenttään, majoitus- ja […]