Uutiset / 25.02.2015

Sananvapaus henkitoreissaan Pakistanissa

Peshawar, Pakistan (IPS - Ashfaq Yusufzai) Toimittajan henki on halpa Pakistanissa, jossa ammattikunta elää sensuurin ja pelottelun alla. Suurkaupungeissa uhkana ovat rikollispomot, heimoalueilla aseelliset ryhmät ja koko maassa vallasta taistelevat poliittiset puolueet.

Moni journalisti on tottunut elämään jonkinasteisen pelon ja epävarmuuden kanssa, mutta kukaan ei ollut varautunut siihen, että viime vuodesta tuli Pakistanin medialle kaikkien aikojen pahin. Alan ammattilaisia, avustajia ja bloggareita tapettiin yhteensä 14. Kymmeniä muita loukkaantui, siepattiin tai peloteltiin.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan väkivallan rankaisemattomuus mitätöi Pakistanin lehdistönvapauden.

Pakistanilaisen Freedom Networkin (FN) tammikuinen raportti dokumentoi lukuisia murhia ja hyökkäyksiä. Tuoreimpiin kuuluu eteläisen Larkanan kaupungin Takk-television reportterin Shan Daharin ampuminen 1. tammikuuta.

Aluksi Daharin kerrottiin kuolleen harhaluoteihin, jotka liittyivät uudenvuoden juhlintaan. Myöhemmin tutkimus paljasti, että murha oli harkittu. Dahar oli tekemässä juttua Pakistanin pimeistä lääkemarkkinoista, ja epäillään, ettei juttuhanke miellyttänyt kaupasta hyötyviä.

Koko mediaväki vaarassa

Karachissa tulitettiin 17. tammikuuta Express-television ulkolähetysautoa. Välikohtauksessa kuolivat autonkuljettaja, turvamies ja teknikko. Tarkkailijoiden mukaan tapaus vahvistaa, että kaikki mediayhtiöiden työntekijät ovat hengenvaarassa.

FN:n raportin mukaan viestimiä uhkaillaan myös jumalanpilkka- ja maanpetoslaeilla. Itsesensuuria voimistavat kovat sakkotuomiot ja tiettyjen aiheiden käsittelyä koskevat kiellot.

Pakistanin terrorisminvastainen tuomioistuin antoi marraskuussa neljälle syytetylle kullekin 26 vuoden vankeustuomion ja yli 11 000 euron sakot jumalanpilkkalakeja rikkovista televisio-ohjelmista.

Geo TV:n toimittajan Hamid Mirin autoa tulitettiin moottoripyörän selästä viime vuoden huhtikuussa Karachissa. Mirin henki onnistuttiin pelastamaan leikkauksilla, mutta ampujat ovat yhä vapaana.

Tapaukset jäävät tutkimatta

Pakistanin journalistiliiton entinen puheenjohtaja Mazhar Abbas syyttää toimittajien ahdingosta hallituksen kyvyttömyyttä turvata lehdistönvapautta. ”Ongelmana on se, että kukaan ei tiedä, kuka journalisteja tappaa.”

Koska iskujen tekijöistä ei saada tietoa eikä tapauksia tutkita kunnolla, aivan liian moni toimittaja joutuu työskentelemään epävarmuuden ja rankaisemattomuuden armoilla.

Pakistanin heimoalueilla lähellä Afganistanin rajaa toimittajat kärsivät jatkuvasti Talebanin ja muiden aseryhmien iskuista ja uhkauksista. Vuodesta 2001 lähtien alueella on surmattu 12 toimittajaa ja joukoittain muita on paennut naapurimaakunnan pääkaupunkiin Peshawariin.

Muillakaan alueilla toimittajat eivät ole turvassa ahdistelulta ja väkivallalta, joihin turvautuvat myös valtion tiedustelupalvelut, raportoi Amnesty International.

Korruptio voi hyvin

Amnestyn raportti A Bullet has Been Chosen for You listaa vuodesta 2008 lähtien 34 tapausta, jossa journalisti on tapettu työnsä vuoksi. Tekijä on tiedossa ainoastaan yhdessä tapauksessa.

Committee to Protect Journalists (CPJ) laskee, että Pakistanissa on surmattu vuodesta 1992 lähtien 56 journalistia. Se kattaa vain tapaukset, joissa motiivi on selvillä, joten todellisen luvun uskotaan olevan paljon korkeampi.

”Jatkuva uhka asettaa toimittajat mahdottomaan tilanteeseen, jossa mikä tahansa arka jutunaihe altistaa heidät yhden tai toisen ryhmän väkivallalle”, sanoo Amnestyn Aasian-Tyynenmeren alueen apulaisjohtaja David Griffiths.

Pakistan on sijalla 126 Transparency Internationalin korruptioindeksissä, vain hiukan edellä Myanmaria, Afganistania ja Pohjois-Koreaa. Asiantuntijat painottavat, että vapaa lehdistö on olennainen väline väärinkäytösten paljastamisessa ja kansalaisten valistamisessa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.

Hae nyt Julkisen sanan neuvoston jäseneksi

Ehdokkaiden tulee olla liiton jäseniä sekä perehtyneitä ammattietiikkaan ja Journalistin ohjeisiin.

Journalistien mielenterveys koetteella Perussa

Katumielenosoituksia seuraavat toimittajat ja kuvaajat altistuvat väkivallalle, jota harjoittavat sekä järjestyksenvalvojat että mielenosoittajat. Vuonna 2023 kirjattiin 127 fyysistä ja sanallista hyökkäystä toimittajia vastaan.