Uutiset / 19.03.2014

Räpätyt uutiset kiinnostavat Ugandassa

Maaliskuussa alkanut NewzBeat on viikonloppuisin lähetettävä viiden minuutin uutisohjelma maksuttomalla NVT-kanavalla, joka välittää ohjelmaa sekä englanniksi että paikallisella lugandan kielellä.

NewzBeat kuvataan kahdella kameralla pääkaupungin Kampalan reunalla sijaitsevassa studiossa. Jokainen jakso sisältää koti- ja ulkomaanuutisia sekä urheilua ja viihdettä.

Juontajina ovat Sharon Bwogi eli Lady Slyke ja Daniel Kisekka alias Survivor. Kolmas esiintyjä on 13-vuotias koulutyttö MC Loy. Hän toimii ohjelman erikoiskirjeenvaihtajana ja räppäsi naistenpäivän lähetykseen uutiseen Kampalan Katangan slummissa harjoittelevista naisnyrkkeilijöistä.
 
Kahtalaisia reaktioita
 

Ohjelman idea on lainattu Senegalista, jossa hiphop nauttii paljon laajempaa suosiota kuin tähän mennessä Ugandassa.

Ugandalaisten reaktiot ovat olleet kahtalaisia, kertoo Kisekka, joka on räpännyt vuodesta 1988. ”Hiphopfanit ovat tietenkin innoissaan, mutta muut eivät oikein tajua ideaa.”

Kisekkan mielestä räppi on oiva tapa yhdistää tietoa, viihdettä ja kasvatusta. Hänen mukaansa alle 30-vuotiaat ugandalaiset eivät ole vuosiin olleet kiinnostuneita uutisista ja ajankohtaisista asioista. ”Mutta he kuuntelevat uutisräppejämme, koska käytämme heille tuttua kieltä.”

Arnold Ntume, 23, törmäsi ohjelmaan sattumalta ja jäi heti koukkuun. ”Ajatus on Ugandassa uusi, ja ohjelmasta voi oppia asioita. Sieltä tulee arjesta kertovia uutisia, joita ei kuule muualta.”

Arvostelua tukahdutetaan
 

Uganda oli viime vuonna Toimittajat ilman rajoja -järjestön Lehdistönvapausindeksissä sijalla 104/179. Lehdistönvapauden rajoittaminen selittänee osaltaan nuorten vähäistä kiinnostusta uutisia kohtaan.

Keväällä 2013 poliisi sulki liki kahdeksi viikoksi kaksi yksityistä lehteä ja radioasemaa. Ne olivat kertoneet kirjeestä, jossa armeijan kenraaliksi esittäytynyt henkilö sanoi presidentti Yoweri Musevenin puuhaavan pojastaan seuraajaa itselleen.

Human Rights Watchin Afrikan-osaston tutkija Maria Burnett kertoo järjestön kirjanneen vuosien mittaan Ugandasta lukuisia journalistien pelottelu- tai ahdistelutapauksia. Toimittajat olivat arvostelleet hallitusta, esittäneet opposition näkemyksiä tai paljastaneet valtakoneiston tekemiä vääryyksiä, kuten korruptiota tai rikosten jättämistä tutkimatta.

”Ugandan mediaa sääntelevä järjestelmä on monesti osoittautunut selvästi puolueelliseksi. Se on hyvin huolestuttavaa, koska oikeus arvostella vallanpitäjiä on sananvapauden peruskallio”, Burnett muistuttaa.

Aiheita kaduilta
 

NewzBeat ei piittaa objektiivisuudesta ja julistaa, että ”katujen puolue” on ainoa, jota se kuuntelee. Kisekkan mukaan korruptio kuuluu aiheisiin, joista muuta eivät Ugandassa uutisoi, joten NewzBeat käsittelee sitäkin.

Viime aikoina Uganda on päässyt otsikoihin maailmalla uuden homovastaisen lakinsa ja kaavaillun minihamekiellon vuoksi. NewzBeat on tarttunut aiheisiin, vaikka Bwogin mukaan homolakia sivuttiin lyhyesti, koska se on Ugandassa hyvin kuuma peruna.

Ulkomaanaiheista esillä ovat olleet muun muassa Zimbabwen presidentin Robert Mugaben 90-vuotispäivä, Keski-Afrikan tasavallan ja Etelä-Sudanin levottomuudet, talviolympialaiset ja ilmastonmuutos.

Toimitus päättää ensin uutisagendan ja sen jälkeen alkaa luova vaihe. ”On hienoa, kun voi riimitellä ja samalla kertoa tarinaa”, vakuuttaa Bwogi, joka on räpännyt vuodesta 1999. Hän opettaa runoutta ja laululyriikkaa ja suunnittelee vaatteita.

Kisekkan mukaan uutisräppi ei synny helposti. ”On noudatettava hiphopin sääntöjä, mutta uutisiakaan ei voi muuttaa.”

Hän kaavailee ihmisläheisen aineiston lisäämistä ja lähetysten pidentämistä. ”Toivomme saavamme sponsoreita ja lisää reporttereita, jotka voivat etsiä tarinoita eri puolilta maata.”

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.