Uutiset / 21.03.2018

Pohjoismainen journalistiliitto toivoo Tanskan peruuttavan DR:n 20% budjettileikkaukset

Tanskan hallitus on päässyt sopimukseen uudesta mediapolitiikasta, jonka suunnitellaan astuvan voimaan ensi vuoden alusta. Uusi politiikka merkitsisi 20% leikkausta julkisen palvelun yleisradioyhtiö DR:n budjettiin ja luopumista luparahoituksesta. Pohjoismaiden journalistiliitto NJF vastustaa päätöstä yhdessä Tanskan liiton kanssa ja toivoo sen perumista. Myös Euroopan Journalistiliitto EFJ on kauhistunut esityksestä. Jopa 20% rahoitusleikkauksella olisi valtava vaikutus journalistiseen sisältöön ja julkisen palvelun yleisradioyhtiön kykyyn rahoittaa tutkivaa journalismia sekä median monimuotoisuuteen. Julkisella palvelulla on näinä päivinä yhä suurempi merkitys laatujournalismin säilyttämiselle myös kaupallisessa mediassa, sanoo NJF kannanotossaan. Lupamaksun korvaaminen valtion budjettimomentilla on NJF:n mielestä myös ongelmallinen uudistus, sillä se antaa hallitukselle työkalun jolla sekaantua journalismiin. Budjettileikkausten ja poliittisen kontrollin lisäämisen riskien sijasta Tanskan tulisi turvata julkisen palvelun yleisradiotoiminnan pitkän tähtäimen rahoitus ja suojata sen riippumattomuus ja vakaus, sanoo NJF kannanotossaan. Lue alkuperäinen kannanotto englanniksi täältä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.