Uutiset / 05.11.2010

Pohjoismaiden freelancerit tempaisivat Oslossa

Osloon kokoontui perjantaina iltapäivällä joukko pohjoismaisia freelance-journalisteja osoittamaan mieltään kohtuuttomia freelance-sopimuksia vastaan.

Viimeksi Norjan Aller Media on vaatinut freelancereitaan allekirjoittamaan kohtuuttoman sopimuksen tekijänoikeiksien kannalta. Samankaltaisista vaatimuksista on viime vuosina saatu paljon kokemuksia myös Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Pohjoismaiden journalistiliiton NJF:n varapuheenjohtaja Heikki Jokinen totesi puheessaan freelancereiden tekjänoikeuksien olevan kansainvälinen ongelma ja koko Euroopan laajuisen kansainvälisen yhteistyön asia.

Kampanjan facebook-sivuilla oli perjantaina iltapäivällä jo 1700 tykkääjää.

Euroopan Journalistiliitto EFJ on julistanut vuosittaisen kansainvälisen toimintapäivän marraskuun viidenneksi päiväksi.  Suomen Journalistiliitto osallistuu toimintapäivään.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.