Uutiset / 26.06.2013

Palkaton harjoittelu närästää Yhdysvalloissa

Tuomion mukaan Fox Searchlight Pictures rikkoi osavaltion ja liittovaltion vähimmäispalkkalakia, kun se ei maksanut kahdelle harjoittelijalle palkkaa Black Swan -filmin kuvauksista vuonna 2010.
 

”Se, että joku kartuttaa työkokemustaan, ei ole syy jättää palkkaa maksamatta”, Intern Justice -järjestön asianajaja Maurice Pianko sanoo.

Palkattomien harjoittelupaikkojen tarjonta on kasvanut Yhdysvalloissa vuoden 2008 rahoituskriisin jälkeen jopa miljoonaan vuodessa, kertoo Ross Eisenbrey Economic Policy Institutesta. Hänen mukaansa ilmiö painaa yleistä palkkatasoa alaspäin ja pahentaa opiskelijoiden velkataakkaa.

USA:n työministeriö on määritellyt kuusi kriteeriä, joiden nojalla yksityisen sektorin työpaikka voidaan lukea palkattomaksi harjoitteluksi. Kokemuksen pitää hyödyttää harjoittelijaa, mutta työnantajan ei kuulu saada hänen työstään välitöntä hyötyä.

Elleivät ehdot täyty, harjoittelijalle on maksettava vähintään minimipalkkaa. Black Swanin tapauksessa oikeus totesi, että harjoittelijat tekivät normaaleja töitä ilman koulutuksellista hyötyä.

Lehtitaloja haastetaan

Harper's Bazaar -lehdessä aiemmin harjoittelussa ollut Diana Wang yritti toukokuussa nostaa ryhmäkanteen lehteä kustantavaa Hearst-yhtymää vastaan kaikkien siellä työskennelleiden harjoittelijoiden nimissä. Tuomari esti ryhmäkanteen nostamisen, koska Wang ei pystynyt todistamaan, että ehdot olivat samat kaikille harjoittelijoille.

Kesäkuussa kaksi Conde Nast Publicationsin lehdessä työskennellyttä harjoittelijaa pani vireille ryhmäkanteen, koska yhtiö ei maksanut heille edes vähimmäispalkkaa.

Piankon järjestö ajaa harjoittelijoiden rinnastamista uusiin työntekijöihin. ”Työnantajat tarvitsevat työntekijöitä valmistamaan tuotteitaan. Ilman harjoittelijoita on turvauduttava palkalliseen työvoimaan”, hän tiivistää.

Coalition for the Future American Worker -järjestön Brantley Davis ei usko radikaaliin muutokseen. ”Kokemus on kokemusta, ja sitä tarvitaan aina”, hän tuumaa.

Vuonna 2010 työvoimaviranomaiset yrittivät suitsia laitonta harjoittelijoiden pestaamista, mutta he eivät löytäneet ketään todistamaan asiasta. Nyt tilanne on muuttunut, sillä parin vuoden aikana on nostettu kuusi oikeusjuttua, joissa harjoittelijat vaativat minimipalkkaa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.