Uutiset / 01.12.2016

Mediahubin tes-neuvotteluille lisäaikaa

Palvelualojen työnantajat Palta ry ja Suomen Journalistiliitto ovat sopineet neuvottelevansa Mediahub Helsingin työntekijöiden uusista työehdoista 16. joulukuuta mennessä. Neuvotteluissa otetaan huomioon Mediahub Helsingissä tehtävät työt ja niihin eritystarpeet. Tulevassa työehtosopimuksessa voidaan soveltuvin osin viitata elokuva- ja tv- tuotantoa koskevaan työehtosopimukseen. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen joulukuun 16. päivään mennessä, Mediahub Helsingin työntekijöihin ei sovelleta mitään voimassa olevaa työsopimusta, vaan työsuhteen ehdot määräytyvät siinä tapauksessa toistaiseksi lain mukaan. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on tyytyväinen siitä, että neuvotteluja jatketaan. ”Eiliseen saakka oli mahdollisuus, että MTV-Uutisten työntekijät olisivat pudonneet vanhojen työehtojensa piiristä suoraan elokuva- ja tv—tuotantojen tessiin. Tämän välttämiseksi ja aitojen neuvotteluiden käymiseksi, Journalistiliitto oli viimeisenä keinona varautunut irtisanomaan elokuva-tv-tessin voimassaolon eiliseen. Onneksi irtisanomiseen ei jouduttu, vaan askelmerkit jatkoon saatiin sovittua yhdessä.”

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto pohtii eläkeläisjäsenmaksun nostamista vähimmäismaksun tasolle

Maksun korottamisesta päättää liiton valtuusto. Sitä ennen siihen saavat ottaa kantaa liiton jäsenyhdistykset.

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.

Lokakuussa liiton neuvottelemia palkankorotuksia

Journalistiliitto on neuvotellut media-alalle työehtosopimukset. Neuvottelujen tuloksena lokakuun alusta alkaen tulee palkankorotuksia lehdistöön sekä elokuva- ja televisiotuotantoalalle.