Uutiset / 13.12.2016

Maiju Mitrunen Mediakunnan johtoon

Journalistiliiton työosuuskunnan Mediakunnan toiminnanjohtajaksi on valittu Maiju Mitrunen.

Mitrunen työskentelee vuoden 2016 loppuun asti Viestintä ja kehitys -säätiön eli Vikesin tiedottajana ja koordinaattorina. Hänen työhistoriaansa kuuluu myös erilaisten tapahtumien, kuten Maailman lehdistönvapauden päivän, Journalismin päivän ja Slushin ohjelmasuunnittelua sekä viestintää.

”Olen ollut itsekin freelancer toimiessani YK:n kehitysohjelman UNDP:n Pohjoismaiden-toimiston viestintäkonsulttina lähes neljän vuoden ajan. Työni oli hyvin itsenäistä ja vastuullista, mutta nautin sen tarjoamasta vapaudesta: töiden paiskomisesta välillä kelloa vilkuilematta ja toisaalta pitkistä aamuista, jolloin oli rauhaa ja aikaa ajatella luovasti”, Mitrunen kertoo.

Uutta osuuskuntaa rakennettaessa hän aikoo kehittää sen tarjoamia palveluita sekä keksiä uusia yhteistyömuotoja yksityisen sektorin kanssa.

Mediakunta perustettiin, koska Journalistiliitto haluaa palvella keikkatyötä tekeviä jäseniään uudella tavalla.

”Haluamme säästää osuuskunnan jäseniä byrokratialta ja paperityöltä sekä tarjota heille mahdollisuuksia verkostoitua ja saada tukea kollegoiltaan. Mediakunta voi myös auttaa jäseniään oikean hinnan määrittelemisessä työlleen. Ala ei saa hyväksyä halpatyötä”, Mitrunen sanoo.

Hän kannustaa liittymään Mediakunnan jäseneksi heti, kun sen toiminta käynnistyy tammikuun 9. päivänä 2017.

”Jokainen Journalistiliiton jäsen on tervetullut mukaan. Osuuskunta palvelee kaikkia keikkatyön tekijöitä: freelancereita, opiskelijoita, valokuvaajia, kustannustoimittajia, kääntäjiä, graafikoita ja muita. Palvelua voivat käyttää myös keikkatyötä sivutoimisesti tekevät, vakinaisessa työsuhteessa olevat jäsenet tai esimerkiksi eläkeläisjäsenet.”


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.