Uutiset / 25.08.2016

Liitto valittaa MTV:n irtisanomisjutun tuomiosta

MTV Sisällöt Oy:ssä työskennellyt toimittaja irtisanottiin muutama vuosi sitten tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Työnantajalla tarjottavissa oleva työ ei kuitenkaan ollut vähentynyt, vaan irtisanomisen jälkeen samaa työtä on tarjottu yksityisyrittäjinä toimiville journalisteille. Irtisanottu toimittaja vei jutun oikeuteen liiton avustuksella.

Oikeudessa käsiteltiin kysymystä siitä, teetettiinkö irtisanotulta jäänyttä työtä alihankintana vai työsuhteisena työnä. Jälkimmäisessä tapauksessa työsuhteen päättämistä voitaisiin pitää perusteettomana.

Käräjäoikeus totesi, että alihankkijat esiintyvät ulospäin MTV:n työntekijöinä. Todistajina kuultuina he pitivät itseään yrittäjinä tai alihankkijoina.

Käräjäoikeuden mielestä työssä oli sekä alihankintaan että työsopimussuhteeseen viittaavia tekijöitä. Kokonaisharkinnassa oikeus päätyi siihen, että työ oli alihankintaa. Näin ollen Journalistiliitto hävisi jutun. Oikeudellisten epäselvyyksien takia kumpikin osapuoli tuomittiin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on oikeuden kanssa eri linjoilla.

”Kyse on irtisanotun työntekijän työsuhdeturvasta. Alihankintaan siirtyminen on normaalisti tuotannollinen peruste irtisanomiselle, mutta tässä tapauksessa irtisanotun työtä on korvattu yhden miehen ja yhden naisen yrityksillä. Media-alalla alihankinta tarkoittaa tyypillisesti sitä, että työtä tehdään omissa tiloissa, omilla laitteilla ja useille toimeksiantajille”, Savolainen toteaa.

”MTV:ltä irtisanotun toimittajan töitä on kuitenkin tehty MTV:n toimitiloissa, yhtiön laitteilla ja työnantajan määrääminä työaikoina. Toimittajilla ei ole ollut täysin vapaata oikeutta ottaa vastaan muita toimeksiantoja. He eivät ole voineet vapaasti järjestää itselleen sijaista edes sairaustapauksissa. Muun muassa nämä seikat ovat puhuneet työsuhteisuuden puolesta.”


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.