Uutiset / 16.09.2014

Kalevassa yt-neuvotellaan jälleen

Kaleva konsernin emoyhtiö Kaleva Oy aloittaa ensi maanantaina koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Niissä käsitellään suunnitelmia yhtiön toiminnan uudelleenorganisoimiseksi.

Toimituksellisen henkilöstön osalta uudelleenjärjestelyt liittyvät pääosin Lännen Media -yhteistyön aloittamiseen. Lännen Mediaan liittyen yt-neuvotteluja käytiin jo viime keväänä.

Koko yhtiön tasolla toimet saattavat johtaa irtisanomisperusteisiin tehtävämuutoksiin sekä enimmillään 15 henkilötyövuoden vähentämiseen. Neuvotteluaika on kuusi viikkoa.

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.