Uutiset / 12.12.2025

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Journalistinaisten palkkapäivä on lauantaina 13. joulukuuta. Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti. Palkkapäivällä havainnollistetaan työsuhteisten naisten ja miesten välistä palkkaeroa.

Alalla miesten ja naisten palkkojen suhde on säilynyt lähes ennallaan. Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen mukaan naisen euro on 95 senttiä.

”Tavoittelemme täyttä palkkatasa-arvoa, työtä siis vielä on. Kirittävää on vielä noin kahden viikon verran”, liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen kertoo.

Journalistiliitto on vuosittain kampanjoinut palkkatasa-arvon edistämistä. Liiton edustamilla aloilla naisen palkkapäivä on merkittävästi myöhemmin kuin maassa keskimäärin.

STTK:n mukaan yleistä naisten palkkapäivää vietettiin Suomessa tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos heidän vuosiansionsa suhteutetaan miesten keskiansioihin.

Verohallinnon tilastoista selviää, että kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana miesten ja naisten välinen palkkakuilu ei ole kaventunut.


Katso myös

Kaikki uutiset

Sisäpiiritietoja ei pidä piilottaa hallinnollisen taakan varjolla

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä sijoituspalvelulain muuttamiseksi. Hallitus haluaa kumota sijoituspalveluyritysten velvollisuuden ylläpitää sisäpiirirekisteriä sekä sijoituspalveluyritysten sisäpiiriläisten velvollisuuden tehdä sisäpiiri-ilmoituksia. Esitystä perustellaan hallinnollisen taakan keventämisellä. Ammattiliitto Pro ja Journalistiliitto eivät perusteluja niele.

Liitto kysyy järjestölehdiltä halua neuvotella itsensätyöllistäjien palkkioista ja työehdoista

”Journalistiliitto on tähän mennessä neuvotellut ja tehnyt useiden julkaisijoiden kanssa sopimuksia freelancereiden palkkioista ja tekijänoikeuksista. Nyt on hyvä selvittää järjestölehtien halukkuutta neuvotteluihin,” sanoo Journalistiliiton juristi Eveliina Tuominen.

Maksoitko itse jäsenmaksusi 1.10.–5.10.? Tarkista onnistuiko maksu!

Journalistiliiton jäsenmaksujen välittymisessä on ollut teknisiä ongelmia lokakuun alussa. Oma Journalistiliitto-palvelussa jäsenmaksujen maksaminen ei ole onnistunut 1.10.–5.10. välisenä aikana.