Uutiset / 27.03.2020

Journalistiliitto paheksuu: ”PunaMustan omistajille superosingot – työntekijöille lomautukset”

Sanomalehti Karjalaista ja seitsemää muuta lehteä kustantava PunaMusta Media Oyj ilmoitti tiistaina 24.3. koko henkilöstöä koskevien yt-neuvottelujen aloittamisesta. Suunnitelmissa on 650 työntekijän lomautus enintään 90 päiväksi. Yhtiö vetoaa lomautussuunnitelmissaan koronaviruksen aiheuttamiin talousvaikutuksiin. Kolme päivää myöhemmin, tänään perjantaina 27.3., PunaMusta Media päätti yhtiökokouksessaan jakaa omistajilleen yli kolmen miljoonan euron osingot. Osingonjako on neljä kertaa suurempi kuin konsernin viime vuoden liiketulos. ”Päätös on vastuuton ja lomautettavien työntekijöiden kannalta törkeä”, kommentoi yhtiön osingonjakoa Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”Samalla yhtiö jakaa jättiosingot tyhjentäen monena vuonna syntyneen taloudellisen puskurin, jota juuri nyt olisi järkevää käyttää.” ’PunaMusta Median voitonjakokelpoiset varat ovat yli 26 miljoonaa euroa. Tämä vastaa suunnilleen konsernin kaikkien työntekijöiden yhden vuoden palkkoja. ”Lomautusten alla ei voi jakaa superosinkoja. Myös koronakriisi tekee päätöksestä täysin vastuuttoman. Osakeyhtiön tulisi huolehtia siitä että se kykenee jatkamaan toimintaansa normaalisti osingonmaksun jälkeenkin. Nyt tulevaisuus on sumuinen”, Aho kummeksuu. ”Samaan aikaan sadat yhtiön työntekijät kohtaavat vakavaa epävarmuutta työstään ja toimeentulostaan.”Myös muut mediayhtiöt ovat varoittaneet lomautuksista. Journalistiliitto on vedonnut mediayhtiöihin, jotta nämä kantaisivat kriisitilanteessa oman osansa vastuusta. Journalistiliiton tiedote 19.3.2020: Journalistiliitto vetoaa mediayhtiöihin: tietoa suomalaisille ja työtä tekijöille PunaMusta Media Oyj:n pörssitiedote 27.3.2020 

Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton neuvottelemat sopimukset nostivat palkkoja – keskiansio on kaikilla sopimusaloilla nyt yli 4000 euroa

Viime keväänä tehdyn tutkimuksen mukaan liiton jäsenistön keskimääräinen kokonaisansio on noussut edellisestä, kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta 3,8 prosenttia. Koko alan kokonaisansion keskiarvo on noussut 165 euroa. Ansiotaso on kasvanut tasaisesti vuosien aikana.

Uudet palkkiosuositukset on julkaistu

Suositushinta päivän työstä lehdistön toimittajalle on 600 euroa, valo- ja videokuvaajalle 930 euroa ja graafiselle suunnittelijalle 953 euroa. Hinnat kattavat kertajulkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla. Kustannustoimittajan päivän työstä suositushinta on 570 euroa. Hintoihin lisätään tarvittaessa arvonlisävero.

Liitto ja mediatalot sopivat jälleen kesätyöhaun ajankohdasta 

Journalistiliitto suosittaa, että mediatalot ja toimitukset aloittavat kesätyöhaun ensi kesälle loppiaisen jälkeen. Ensimmäinen päivä, jolloin hakijat voivat jättää hakemuksensa on suosituksen mukaan 7.1.2027. Suositus koskee julkista ja avointa kesätyöntekijähakua, ei siis esimerkiksi ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista.