Uutiset / 11.06.2025

Journalistiliitto lahjoittaa rahaa Gazan journalistien turvaksi

Suomen Journalistiliitto on päättänyt lahjoittaa 5000 euroa Gazan journalistien turvaksi. Päätöksen teki liiton hallitus 5. kesäkuuta.

Journalistiliitto sai vetoomuksen jäseniltään toukokuussa. Siinä pyydettiin paitsi ottamaan kantaa Gazan tilanteeseen, myös lahjoittamaan rahaa Gazaan.

Lahjoitus ohjataan Palestiinan journalistien perustamiin solidaarisuuskeskuksiin, joissa journalistit voivat työskennellä turvallisesti. Keskuksissa on myös sähköä ja internet. Ne toimivat journalistien työtiloina Gazassa, jossa kaikki toimitukset ovat tuhoutuneet Israelin pommituksissa.

”Palestiinalaiset journalistit jatkavat työskentelyä, vaikka kaikki toimitilat on tuhottu. Tällä tuella voimme auttaa heitä uskomattoman sitkeässä ja sankarillisessa työssään”, sanoo Journalistiliiton kansainvälisten asioiden asiantuntija Salla Nazarenko.

Suomen Journalistiliitto on useasti vedonnut Gazassa toimivien journalistien puolesta, viimeksi 23.5.

Aiemmin Suomen Journalistiliitto on tukenut muun muassa Ukrainalaisia journalisteja sekä Turkin journalisteja heidän työnsä turvaamiseksi mielenosoituksissa. 


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.