Perun pitkään poliittiseen kriisiin toivotaan ratkaisua vaaleista, jotka on määrä pitää vuonna 2026. Kuva vuoden 2004 vaaleista Punon alueelta. Kuva: Wálter Hupiú/IPS Lima (IPS – Ernesto Cabral) Perulainen kuvajournalisti Aldair Mejía lopetti sortsien käytön työkeikoilla sen jälkeen, kun poliisin ampuma hauli osui häntä oikeaan jalkaan lähelle sääriluuta tammikuussa 2023. Hän oli kuvaamassa hallituksenvastaisia joukkomielenosoituksia Juliacassa Punon maakunnassa. Mejía kuvaa katumielenosoituksia sekä paikalliselle että kansainväliselle medialle. ”Työ ei ole helppoa, koko ajan altistuu vaaroille”, hän vahvistaa. Ammutuksi joutuminen on vaikuttanut Mejían fysiikkaan – esimerkiksi juokseminen on vaikeaa – ja mielenterveyteen. Hän potee unettomuutta ja kokee takaumia tapahtuneesta. Tapaus ei ole harvinainen. Se kävi selväksi, kun Perun psykoanalyysiyhdistys (SPP) järjesti viime vuodenvaihteessa ryhmäterapiaa joukolle kuvajournalisteja. ”Monilla mielenosoituksia seuraavilla kuvaajilla esiintyy päänsärkyä, pahoinvointia, masennusta ja ahdistuskohtauksia eli traumaattisiin tilanteisiin liittyviä oireita”, psykologi Rocío Franco kertoo. Kriisi velloo kaduilla Perun poliittisen kriisin katsotaan alkaneen vuonna 2016. Tuorein vallankeikaus tapahtui joulukuussa 2022, kun silloinen presidentti Pedro Castillo syrjäytettiin ja vangittiin yksinvaltapyrkimysten vuoksi. Kovimmat katumellakat koettiin 2022-2023. Väliaikaisen presidentin Dina Boluarten hallinto ei ole kyennyt ratkaisemaan kriisiä, jota pahentavat taloustaantuma ja maataloustuotannon väheneminen. Vaalit ovat luvassa vasta 2026. Katumielenosoituksia seuraavat toimittajat ja kuvaajat altistuvat väkivallalle, jota harjoittavat sekä järjestyksenvalvojat että mielenosoittajat. Vuonna 2023 kirjattiin 127 fyysistä ja sanallista hyökkäystä toimittajia vastaan. ”Tilanteissa on käytettävä kypärää ja luotiliiviä, mikä vaikuttaa myös henkiseen valmiuteen”, Mejía selittää. Journalistien mielenterveydestä puhutaan Perussa vähän, mutta Lojan katolisen yliopiston viime vuonna julkistama tutkimus koronapandemian ajalta paljasti hälyttäviä lukuja. Kyselyyn osallistuneista toimittajista 60 prosenttia kärsi ahdistuksesta ja unettomuudesta ja yli 40 prosenttia henkisestä uupumuksesta. Traumaperäiselle stressihäiriölle oli altistunut lähes puolet, ja joka neljäs oli ajatellut itsemurhaa. ”Kriisiaikoina toimittajien mielenterveyden suojelemisella on valtava yhteiskunnallinen merkitys”, tutkimukseen osallistunut ecuadorilainen psykologi Byron Bustamante sanoo. Todellisuus vastaan supersankaritarina Tähän juttuun haastateltiin mielenterveysasioista neljää eri viestimissä työskentelevää perulaista toimittajaa, jotka raportoivat katumellakoista. Esiin nousivat unettomuus, toistuvat syyllisyyden ja kyvyttömyyden tunteet, mutta myös huonot työehdot. Kaikkien mielestä on tärkeää, että aletaan puhua siitä, miltä toimittajista tuntuu. ”Työ aiheuttaa minulle ahdistus- ja masennuskausia”, Punon alueella toimiva tutkiva journalisti Liubomir Fernández sanoo. Oireet voivat olla myös fyysisiä, kuten unettomuutta ja ruokahalun muutoksia. ”Masentuneena syön enemmän ja painoni nousee.” Toimittajavuosiensa aikana Fernández on joutunut useammin kuin kerran fyysisen väkivallan ja uhkailun kohteeksi. Hänen mukaansa tutkivan journalismin tekeminen näissä oloissa on kiduttavaa ja vie yöunet. Journalismin ympärille on rakennettu supersankaritarina. Uutistoimituksissa työskennelleet ovat oppineet, että journalisti ei koskaan lepää vaan on aina valmiina uuteen tehtävään. Valittaminen, varsinkaan henkisistä kärsimyksistä, ei kuulu kuvaan, selittää alueellisen Fundamedios-järjestön toimitusjohtaja César Ricaurte. Fundamedios edistää ilmaisun- ja lehdistönvapautta Latinalaisessa Amerikassa. Tunteet purkautuvat fyysisinä oireina Kuvajournalistien ryhmäterapiassa tuli ilmi, että ammattikunnalle on tyypillistä salata tunteensa. Sen seurauksena ne tulevat ulos fyysisinä oireina, kuten unettomuutena. Mellakoita seurannut kuvajournalisti Juan Zapata kertoo lopettaneensa syömisen ja laihtuneensa hurjasti. Hänen kimppuunsa on käyty monesti. Viime joulukuussa poliisi iski häntä pampulla kasvoihin ja tammikuussa tuli hauli käsivarteen. Heinäkuussa hauli osui oikeaan nilkkaan. ”Riskiä ei ota huomioon, koska uskoo olevansa turvassa työnsä vuoksi. Vaistoni sanoo, ettei minulle satu mitään, mutta se ei pidä aina paikkansa”, Zapato pohtii. Hiljan tehtyyn kyselyyn osallistuneista 106 journalistista 65 prosenttia oli altistunut ahdistuneisuudelle ja unettomuudelle. Lähes puolet arvioi fyysisten oireidensa heijastavan henkistä pahoinvointia. ”Ongelmat pahenivat, koska niihin ei puututtu ajoissa”, psykologi Bustamante vahvistaa. Voimat vähissä Oireisiin kuuluu myös yletön väsymys. ”Ajoittain on vaikeaa jaksaa viikko loppuun asti paitsi henkisesti, myös fyysisesti”, tv-reportteri Lourdes Paucar tunnustaa. ”Joskus tulen töistä kotiin ja kaadun sänkyyn vaatteet päällä.” Myös Paucarin kimppuun on käyty sekä fyysisesti että henkisesti. Kun hän kesällä 2022 raportoi kuvaajansa kanssa poliisioperaatiosta, he saivat kimppuunsa siviilejä, jotka repivät hiuksista ja heittivät kiviä. Perun poliittinen kriisi on tehnyt yhteenotoista arkipäivää. Kansallinen toimittajajärjestö ANP kirjasi tämän vuoden tammi-toukokuussa 23 journalisteihin kohdistunutta fyysistä hyökkäystä. ”Näissä tilanteissa olisi normaalia reagoida väkivaltaan, mutta kuvattaessa niin ei voi tehdä. Sitä vain puree kieltään, pyytää ihmisiä rauhoittumaan ja yrittää perääntyä”, Paucar kuvaa. Aiemmin mediaa ja toimittajia arvostettiin, mutta tilanne on viime vuosina muuttunut. ”Minua on haukuttu muun muassa valehtelijaksi, palkkasoturiksi ja huoraksi”, Paucar kertoo. Hyökkäyksiä välttääkseen jotkut reportterit jopa poistavat mikrofonistaan työnantajan logon. Eristäytymistä ja salailua Välillä leimaaminen ulottuu myös yksityiselämään. Fernández kertoo menettäneensä ystäviä ja joutuvansa elämään lähes eristyksissä. Zapata turvautuu varotoimiin. Osallistuessaan ystäviensä juhliin hän pyytää pitämään ammattinsa salassa. ”En halua kenenkään tuntevan oloaan epämukavaksi, itseni mukaan lukien.” Moni toimittaja kokee syyllisyydentunteita. ”Jotkut mielenosoittajat näkevät kaikki toimittajat pahoina ja itsensä myyneinä. Miten selittää heille, että en minä, yritän vain tehdä työni hyvin”, Paucar aprikoi. Syyllisyys iskee myös silloin, kun väsymys uhkaa kaataa journalistin, jonka piti olla rohkea ja kaikkivoipa. ”Toimittaja ajattelee, että minun pitäisi hoitaa tilanne hyvin, mutta sitten voimat loppuvat. Ihanne murenee, ja se on pelottavaa”, psykologi Franco selittää. ”Paineita lisää työelämän kasvava epävarmuus”, muistuttaa Fundamediosin Ricaurte. Järjestön mukaan Latinalaisen Amerikan media-ala on kriisissä, joka ilmenee journalistien jatkuvina ja laajoina irtisanomisina tai ala-arvoisin ehdoin solmittavina työsopimuksina. Surkeat työehdot Arvio pätee myös Peruun. Viime vuoden lopulla ANP varoitti laajoista irtisanomisista perinteisissä välineissä, kuten tärkeimpiin tv-kanaviin kuuluvassa Latinassa ja valtakunnallisessa La República -päivälehdessä. Suuntaus on jatkunut tänä vuonna sekä perinteisessä että digimediassa. Talous ei ole turvattu niilläkään, joilla on vielä työtä. Worlds on Journalism -tutkimuksen mukaan 70 prosenttia perulaisista toimittajista tarvitsee lisätyön tullakseen toimeen. Zapata ja Mejía kertovat tekevänsä kuvaushommia muillekin kuin medialle, vaikka heidän kotikaupungissaan Limassa alan ansiot ovat paremmat kuin muualla maassa. Punon seudulla asuva Fernández sanoo, ettei hänen kuukausipalkallaan pärjäisi Limassa kahta viikkoakaan. Toimittajien kehnoihin työehtoihin kuuluu myös vapaa-ajan vähyys. Moni vastaa kysyttäessä, että työtä tehdään periaatteessa 24/7. Siitä seuraa helposti sosiaalista eristäytymistä. Niinpä moni tähän juttuun haastateltu journalisti myönsi, ettei heillä ole tapana puhua tunteistaan sen enempää ulkopuolisten kuin kollegojenkaan kanssa. (Inter Press Service/IJnet) Avainsanat: IPS Kansainvälinen