Uutiset / 17.03.2015

Hilla Blombergista YOT:n puheenjohtaja

Toimittaja, Aamusydämellä-ohjelman juontaja Hilla Blomberg, 55, valittiin Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden puheenjohtajaksi yhdistyksen vuosikokouksessa lauantaina 14.3. Blomberg voitti vastaehdokkaansa Pekka TJ Salon äänin 219–51.

”Tulos lämmittää todella paljon mieltäni! Toivon sydämestäni, että pystyn olemaan luottamuksenne arvoinen”, Blomberg viestitti YOT:lle valintansa jälkeen.

YOT:ta kuusi vuotta johtanut Jari Niemelä väistyi tehtävästä omasta tahdostaan.

”Jarille isot kiitokset kaikesta, mitä hän on tehnyt meidän eteemme edunvalvonnassa, välillä vaikeissakin neuvotteluissa”, Blomberg sanoi.

Blomberg kertoo pohtineensa ennen ehdolle lähtöään, onko hänestä puheenjohtajaksi.

”Meillä on hienosti toimiva luottamusmiesketju, jota Pike Epstein pääluottamusmiehenä hienosti luotsaa. Lisäksi olemme saaneet Journalistiliittoa aiemmin johtaneen Arto Niemisen asiantuntijaksemme. Toimistoa vetää kokenut asiamies Helena Pekarila. Tähän joukkoon oli turvallista lähteä kokemattomamman opettelemaan.”


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.