Uutiset / 18.05.2017

Hanne Aho valtuustolle: ”Ylen johto tarvitsee nyt nöyryyttä”

Ordförande Hanne Aho talade på fullmäktiges vårmöte och tog upp bland annat Yle, frilansarnas arbetsvillkor och höstens förhandlingar om nya kollektivavtal. Kuva:
”Yleisradiossa mylly on ollut monelle henkilökohtaisesti kohtuuttoman kova viime kuukausina”, sanoi Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ajankohtaiskatsauksessaan liiton valtuuston kevätkokouksessa. Ahon mukaan yleläisten mielessä on ollut joka päivä paitsi yt-neuvottelut, myös valtava Ylen ympärillä käyty keskustelu. Aho puhui aiheesta myös edellisillan A-teemassa TV1:llä. ”On muistettava, että Yle on yhtiö, jossa on satoja ammattinsa hyvin osaavia ohjelmatyöntekijöitä. Keskustelu siitä, onko talon johto estänyt julkaisemasta tietoja johtavista poliitikoista tai toiminut heidän painostaminaan, koskee suoraan vain pientä osaa heistä. Silti varjo lankeaa kaikkien ylle.” Puheenjohtaja Aho arvioi puheessaan valtuustoviikon maanantaina julkaistua Yle-selvitystä. ”Selkeä viesti raportissa oli, että Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa on sekä organisatoorisia että journalistiseen julkaisemiseen liittyviä ongelmia. Muissa toimituksissa tällaista ei oltu havaittu.” Hän huomautti, että Yleisradio on Suomen suurin mediatalo ja sen tekemä journalismi tavoittaa Suomen joka kolkan. Hänen mukaansa on erittäin tärkeää, että Yleisradioon voi jatkossakin luottaa ja että jokainen yleläinen voi tiukan paikan tullen luottaa esimiehensä tukeen. ”Johdolta tarvitaan nyt suurta nöyryyttä ja valtavaa halua tehdä muutoksia”, Aho totesi.

Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.