Uutiset / 26.03.2012

Burma: Muutoksen voi aistia, mutta lehdistönvapaus epäilyttää

”He sanoivat arvostavansa julkaisujani”, päätoimittaja Aung Zaw, 43, sanoo kohdattuaan 50-henkisen lautakunnan. Se esti 1990-luvun alusta lähtien burmalaisia lukemasta Irrawaddyn burman- ja englanninkielisiä painoksia.

Aung Zaw vietti helmikuussa viisi päivää kotimaassaan ja koki muutakin rohkaisevaa. Hän sai matkustaa vapaasti ja tavata toisinajattelijoita, mukaan lukien oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin, rauhassa hallituksen vakoojilta.

Aung Zaw aisti osittaiseen siviilivaltaan siirtyneessä Burmassa uutta avoimuutta ja toivoa. Kun hän pakeni Thaimaahan vuonna 1988, Burma oli sortavan sotilashallinnon ikeessä.

Aung Zaw perusti vuonna 1993 pienellä rahalla Irrawaddy-lehden raportoimaan kotimaansa politiikasta. Lehti ilmestyi aluksi kerran kuussa, mutta siirtyi myöhemmin nettiin, jossa tarjonta täydentyy päivittäin.

Ulkomailla toimivaan burmalaisen oppositiomedian ryppääseen kuuluu nyt liki 20 viestintä muun muassa Norjassa, Intiassa, Bangladeshissa ja Thaimaassa.

”Nyt kun hallitus sallii burmalaisten käydä nettisivuillamme, en koe toimivani enää maanpakolaismediassa”, Aung Zaw sanoo. IPS haastatteli häntä Irrawaddyn toimituksessa Thaimaan Chiang Maissa.

Kysymys: Burma on ollut sotilasdiktatuuri vuoden 1962 vallankaappauksesta asti. Ovatko sotilasvallan päivät nyt päättymässä?

Vastaus: Burma muuttuu ja on nyt siirtymävaiheessa. Jos muutosta ei hoideta luovasti ja älykkäästi, pelkään sen epäonnistuvan, mikä olisi sääli. Burmalla on nyt mahdollisuus.

Kysymys: Kävit uudessa pääkaupungissa Naypidawissa ja tapasit presidentti Thein Seinin hallituksen edustajia. Miten keskustelut sujuivat?

Vastaus: Sain uskomattoman lämpimän vastaanoton, ja pääsimme puhumaan oikeista asioista. Käsittelimme Burman medialakeja, lehdistönvapautta ja sensuurilautakunnan mahdollista lakkauttamista. Puhuimme myös median vapauden rajoista, muuttuvasta tilanteesta ja siitä, lisääntyykö avoimuus.

Kysymys: Aiotko siirtää Irrawaddyn Burmaan?

Vastaus: Kerroin, että haluaisimme jossain vaiheessa palata kotiin. Mutta onko se mahdollista ja mikä olisi vapautemme aste? Se huolestuttaa, koska sotilasjohtajien kaverit ja perheenjäsenet hallitsevat yhä mediaa kaikilla tasoilla.

Uskon kuitenkin journalismin kasvumahdollisuuksiin ja entistä ammattimaisemman otteen vahvistumiseen. Maassa on ihmisryhmiä – joskin verrattain pieniä – jotka ovat omistautuneet asialle. He tarvitsevat tukea ja voivat auttaa kouluttamaan journalisteja uusiin ammattikäytäntöihin.

Kysymys: Salliiko hallitus uuden riippumattoman median nousun Burmassa?

Vastaus: Valvontaa on höllennetty paljon viime vuodesta alkaen. Uskon hallituksenkin toivovan ammattitaitoisempaa journalismia. He jopa kyselivät meiltä apua koulutukseen.

Kysymys: Nielisikö sinua vuosikymmeniä vihollisenaan pitänyt tiedotusministeri Kyaw Hsan sen?

Vastaus: Tervehdin häntä vain pikaisesti, mutta hänen apulaisministerinsä Soe Win kohteli minua kuin kateissa ollutta ystävää. Hän yllätti tunnustautumalla Irrawaddyn uskolliseksi lukijaksi.

Kysymys: Onko aika jo kypsä toimittajien ja muiden maasta paenneiden ammatti-ihmisten paluulle?

Vastaus: On aika käydä vierailulla ja aistia muutos. Myös paluun aika tulee, mutta hallituksen pitäisi toivottaa pakolaiset tervetulleiksi eikä pitää heitä häiriötekijänä.

***

http://www.irrawaddy.org/


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.