Uutiset / 02.12.2019

Yleisradion ohjelmatyöntekijät lisä- ja ylityökieltoon

Yleisradion ohjelmatyöntekijät lopettavat lisä- ja ylityöt huomisesta tiistaista (3.12.) alkaen. Lisä- ja ylityökielto on voimassa sunnuntaihin 15.12. asti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki lisä- ja ylityö jätetään tekemättä. Työntekijät eivät tee lisä- tai ylityötä siksi, että työnantajaa edustava Palvelualojen työnantajat Palta on kieltäytynyt neuvottelemasta kilpailukykysopimuksen poistamisesta Yleisradion työehtosopimuksesta. ”Työehtosopimuksen sisällöstä eli teksteistä oli jo päästy sopuun ja uskon, että palkoistakin olisi päästy. Meille kikytuntien poisto on kuitenkin olennainen osa sopimuksen kokonaisuutta. Tästä Palta ei ollut valmis keskustelemaan”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo. Yleisradion kaksivuotinen työehtosopimus päättyi lauantaina 30.11. Journalistiliitto ja Palta ovat käyneet neuvotteluja uudesta sopimuksesta lokakuun puolesta välistä asti. Uutista päivitetty 9.12.: lisä- ja ylityökieltoa jatkettu alkuperäisestä 8.12. viikolla eteenpäin, eli 15.12. asti. Lisätietoja: Hanne Aho, puheenjohtaja, Journalistiliitto, puhelin 050 5254 345 Anu Kähkönen, pääluottamushenkilö, Ylen ohjelmatyöntekijät ry, puhelin 040 8603 819 Risto Mattila, puheenjohtaja, Ylen ohjelmatyöntekijät ry, puhelin 040 7104 843

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.