Uutiset / 15.04.2024

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Journalistiliiton työsuhteisten jäsenten palkkatutkimus käynnistyy. Kahden vuoden välein toteutettava tutkimus luotaa jäsenten työ- ja tulotilannetta. Aiemmin tutkimuksen nimenä oli työmarkkinatutkimus.

Tutkimus tulee kaikille liiton työsuhteisille jäsenille sähköpostissa. Kannattaa tarkistaa mahdolliset eri postilaatikot, myös roskapostikansio. Kyselyn toteuttaja on Verian, kyselyt ovat tulleet yhtiön vanhalla nimellä eli lähettäjän sähköpostiosoitteessa näkyy "Kantar Forum".

”Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten. Media-alalla palkankorotukset perustuvat suurelta osin liiton neuvottelemiin palkankorotuksiin”, sanoo liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Kysely on avoinna toukokuun loppuun asti. Kyselyn ensimmäiset tulokset saadaan alkusyksystä.

Vastaajien kesken arvotaan kaksi matkatoimiston matkalahjakorttia (jokaisen arvo 150 euroa).

Edellisen, vuonna 2022 tehdyn Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen tuloksia voit lukea 9.11.2022 julkaistusta uutisesta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön neuvottelut käyntiin

Journalistiliitto neuvottelee uudesta työehtosopimuksesta Medialiiton kanssa. Aikaa neuvotteluille on varattu huhtikuun lopulle asti.

Työpaikkani on lakossa, olenko minä? Katso ohjeet Journalistiliiton jäsenelle

Kokosimme tähän muutamia asioita, jotka on hyvä tietää tällaisella työpaikalla.

Marjaana Varmavuori on Journalistiliiton uusi puheenjohtaja

Hänet valitsi tehtävään Journalistiliiton valtuusto ylimääräisessä kokouksessa perjantaina 14. maaliskuuta Helsingissä.