Uutiset / 19.11.2025

Valtuutetut koolle kuun lopulla: Päätöksiä liiton talouden tasapainottamiseksi

Valtuusto on Journalistiliiton ylin päättävä elin. Valtuutetut ovat liiton jäseniä eri yhdistyksistä. Kuva: Heli Saarela

Journalistiliiton ylin päättävä elin, valtuusto on koolla Helsingissä marraskuun lopulla, 27.–28.11. Syyskokouksessa valtuusto hyväksyy ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman sekä muun muassa päättää jäsenmaksuista.

Valtuuston päätettäväksi tulevat keinot, joilla liitto pyrkii tasapainottamaan talouttaan. Hallitus esittää valtuutetuille muun muassa Saariselän lomapaikkojen myyntiä ja myyntituottojen sijoittamista sekä useita muita säästöjä. Lisäksi liitto aloittaa strategiatyön, joka linjaa toiminnan kehittämistä ja painopisteitä pitkällä aikavälillä.

Liitto vastaa jäsenmäärän ja sijoitustuottojen laskuun

Liiton tulot ovat laskeneet viime vuosina useasta syystä. Media-alan työpaikat ovat vähentyneet, ja jäsenmaksutulot ovat laskeneet. Liitto kattaa toimintakulujaan sijoitusten tuotoilla, mutta myös niiden tilanne on aiempaa epävarmempi. Samaan aikaan yleinen kustannustaso on noussut.

Ensi vuonna liitto varautuu noin miljoonan euron alijäämään.

”Journalistiliitto on vakavarainen liitto ja sellaisena haluamme sen myös säilyttää. Siksi talouden tasapainottaminen on tärkeää”, puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Vakavaraisuus takaa jäsenten edunvalvonnan ja arkisen toiminnan, mutta on myös välttämätöntä esimerkiksi työtaisteluvalmiuden vuoksi. Journalistiliitto oli viimeksi lakossa viime keväänä, kun elokuva- ja tv-alan neuvottelut jumiutuivat.

Talouden tasapainottamiseksi on kahdenlaisia keinoja. Toisaalta liitto tehostaa jäsenhankintaansa ja miettii uusia tapoja saada esimerkiksi ulkopuolista rahoitusta.

Toisaalta taas on päätettävä, miten kuluja voidaan vähentää. Samaan aikaan liitto pitää kiinni laadukkaista ja laajoista jäsenpalveluista.

Liitto on jo aiemmin säästänyt esimerkiksi kilpailuttamalla jäsenvakuutukset, yhdistämällä työttömyyskassansa osaksi uutta, suurempaa kassaa vuonna 2021 sekä muuttamalla uusiin, pienempiin tiloihin syksyllä 2024.

”Olemme jo aiemmin tehneet muutoksia, jotka ovat olleet järkeviä niin talouden kuin toiminnan kannalta”, Varmavuori sanoo.

Jäsenet arvostavat liiton ydinpalvelua edunvalvontaa

Ensi vuonna alkavan strategiatyön tarkoitus on kirkastaa se, mihin liiton tulevina vuosina pitää keskittyä toiminnassaan.

”Jäsenten odotukset ja tarpeet vuosien mittaan ovat muuttuneet samalla kuin media-ala ja työelämä ovat muuttuneet”, Marjaana Varmavuori sanoo.

”Meidän pitää miettiä, millaiset palvelut jäsenillemme ovat tässä ajassa kaikkein tärkeimpiä.”

Liitto on selvittänyt jäsenten näkemyksiä jäsenpalveluista tämän syksyn laajassa järjestökuvatutkimuksessa. Tutkimuksen tulokset valmistuvat vuoden lopulla. Aiempina vuosina tärkeimmiksi ovat nousseet erilaiset edunvalvontaan liittyvät palvelut.

Journalistiliiton jäsenet arvostavat saamaansa tukea työelämän mutkissa sekä sitä, että liitto pitää heidän puoliaan työehdoista ja palkoista sovittaessa.

”Edunvalvonta on liiton ydintoimintaa, johon panostamme jatkossakin”, Varmavuori sanoo.

Valtuusto päättää luvasta myydä Saariselän lomakiinteistö – myynti ratkeaa myöhemmin

Valtuusto saa kokouksessa päätettäväkseen sen, voiko liitto tarvittaessa myydä Saariselän lomakiinteistöt ja sijoittaa niistä saadut varat tuottavammin. Liiton sääntöjen mukaan valtuusto päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, kiinnittämisestä tai myymisestä.

”Kyse on siis siitä, että nyt vasta haetaan lupaa myydä lomatalot. Hallitus kuitenkin päättää myynnistä vain, jos se on aidosti taloudellisesti järkevää. Myös ajankohdan pitää olla oikea. Tätä kaikkea alamme nyt tarkemmin selvittää”, Varmavuori sanoo.

Liitto omistaa Saariselällä lomatalo Tunturimajan sekä kolme huoneistoa sisältävän Uutistunturi-rivitalon. Pohjoisen lomahuoneistojen käyttöaste on noin 55 % ja niihin tehtiin viime vuonna yhteensä 160 varausta, tälle vuodelle 2025 varauksia on tehty 130.

Jos myyntiin päädytään, kohteesta saadut rahat sijoitetaan. Näin liitto kasvattaa jäseniä hyödyttävää tuottoa. Näitä tuottoja ensi vuoden budjetti ei vielä huomioi.

Ensi vuoden aikana rahaa säästyy, kun liitto luopuu puhelinvaihteesta ja järjestää kokouksia enemmän etänä. Näitä ja muita pienempiä säästöjä käsitellään valtuuston kokouksessa.

”Seuraamme ensi vuonna tarkasti muun muassa liiton sijoitustoiminnan tuottojen kehitystä sekä jäsenmäärän muutoksia”, Varmavuori sanoo.

Tarpeen vaatiessa valtuusto tekee vielä uusia päätöksiä talouden tasapainottamisesta. Keskustelu niistä alkaa nyt, ja päätöksiä tehdään ensi kevään valtuustossa.

”Tavoitteena on varmistaa, että Journalistiliitto on jatkossakin vahva media-alan edunvalvoja”, Varmavuori sanoo.


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.