Uutiset / 03.12.2020

Valtuusto päätti: Liitto selvittää pandemian vaikutuksia ja viestii näennäisyrittäjyydestä

Journalistiliitto selvittää, miten koronapandemia on vaikuttanut osastojen ja yhdistysten tilanteeseen. Tavoitteena on etsiä ratkaisuja niiden toiminnan tukemiseksi. Pandemian vuoksi jäsenten kohtaamiset ovat vähentyneet. Helsingin seudun journalistien (HSJ) tekemä aloite hyväksyttiin liiton valtuustossa 3. joulukuuta. Aluksi selvitetään osastojen ja yhdistyksien tarpeita sekä näkemyksiä sekä tutustutaan siihen, miten asiat on muualla ratkaistu. Myös toimivat tietotekniset ratkaisut listataan. Tietoa näennäisyrittäjyydestä Liitto myös valmistelee jäsenille kohdistetun viestintäkampanjan, jossa tuodaan esille aidon ja näennäisen yrittäjyyden eroja. Helsingin seudun journalistien valtuustoaloitteen mukaan kampanja voisi parhaimmillaan myös houkutella ihmisiä kertomaan omista tilanteistaan liiton asiantuntijoille ja selvittämään mahdollisuutensa riitauttaa sopimuksensa. Tähän asti liitto on järjestänyt aloittaville freelancereille peruskursseja, joissa käydään läpi yrittäjyyden tunnusmerkkejä. Liitto on vaikuttanut itsensätyöllistäjiä koskevaan lainsäädäntöön sekä ITSET-ryhmän kautta että omilla edunvalvontatoimilla. Jokainen freejäseneksi liittyvä saa liiton julkaiseman freeoppaan.

Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.