Uutiset / 29.09.2020

Valtuusto katsoi Journalistiliiton tulevaisuuteen: keiden liitto, millainen liitto?

Konsultti Juha Heikkala esitteli valtuustolle liiton tulevaisuusvaliokunnan työn etenemistä. Kuva: Mika Heijari Kuva:
Journalistiliiton tulevaisuuden suuntaa selvittävä työ etenee. Syyskuun lopulla pidetty liiton kevätvaltuusto keskusteli, siitä miten liitto vastaa tulevaisuuden haasteisiin: Miten jäsenmäärä ja järjestäytymisaste pidetään korkealla, miten liitto vastaa työelämän murrokseen ja kuinka pitää yhdistystoiminta aktiivisena? Valtuusto kuuli liiton tulevaisuusvaliokunnan työn edistymisestä. Tähän asti valiokunnan työssä on selvitetty muun muassa mahdollisuuksia uudistaa liiton rakenteita, pohdittu keinoja varmistaa talouden tasapaino sekä pohdittu liiton viestintää ja markkinointia niin, että kuva liitosta ja jäsenyydestä on kirkas. – Tavoite on löytää keinoja, joilla liitto pysyy kyvykkäänä ja vahvana jatkossakin, sanoi puheenjohtaja Hanne Aho.  – Asiaa pitää katsoa jäsenen näkökulmasta, että liitto toimii ja palvelee parhaalla mahdollisella tavalla. Päätökset 2022 Tulevaisuusvaliokunnan tehtäväksi on valittu löytää liitolle uudenlaisia toimintatapoja ja kirkastaa liiton palveluja sekä yhdistysten toimintaa. – Vaihtoehtoisia tapoja haetaan, joustavasti edetään, eikä lukita vielä mitään, listasi työtä luotsaava konsultti Juha Heikkala. – Valiokunta on rohkeasti tehnyt skenaarioita erilaisista näkymistä. Käytännössä valiokunta on pohtinut esimerkiksi, miten ja mistä saada Journalistiliittoon uusia jäseniä. Valtuusto kävi keskustelua eri vaihtoehdoista, muun muassa eri alojen ja koulutustasojen opiskelijoista sekä ei-vakituisissa työsuhteissa työskentelevistä. Työ liiton uudistamiseksi alkoi viime vuonna. Tavoitteena on, että liiton kevätvaltuusto vuonna 2022 päättää sen pohjalta, miten liiton rakennetta ja toimintaa uudistetaan.

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.