Käytämme evästeitä sivujen teknisen toiminnan varmistamiseksi ja sivujen kävijämäärätietojen seuraamiseen. Emme kerää tietoja yksittäisistä kävijöistä.

Katso tietosuojaselosteemme

Uusimmat

Kuva: Liisa Takala

Linda Pelkonen sai taustatukea oikeustaisteluun

“Olisi ollut sata kertaa raskaampaa, jos liitto ei olisi ollut tukenani”, sanoo uhkailluksi tullut Linda Pelkonen.

Toimittaja Linda Pelkonen ryhtyi vaatimaan oikeutta jouduttuaan rajun viharyöpytyksen kohteeksi vuoden 2015 lopulla.

Tämän vuoden helmikuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi häntä piinanneen miehen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Toisen miehen syytteet kaatuivat, ja tapauksen käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Helsingin käräjäoikeus puolestaan käsittelee kolmannen miehen kunnianloukkaussyytteen 24. toukokuuta.
Pelkonen sanoo, että Journalistiliiton tuki prosessin aikana on ollut ratkaisevan tärkeä. Liitto auttoi Pelkosta jo alkuvaiheessa, kun hän valitti valtakunnansyyttäjälle Helsingin syyttäjäviraston tekemästä esitutkinnan rajoittamispäätöksestä.

”Tämä on ollut välillä hyvin raskasta, mutta olisi ollut sata kertaa raskaampaa, jos liitto ei olisi ollut minun tukenani. En tiedä olisinko jaksanut käydä tätä loppuun asti ilman liiton apua.”

Pelkonen kiittää liittoa erityisesti hyvän lakimiehen, Matti Rautakorven, palkkaamisesta.

”Oikein sydäntä lämmitti, kun kuuntelin hänen ja myös syyttäjän [Juha-Mikko Hämäläinen] puheenvuoroja oikeudessa. He ymmärsivät todella hyvin journalistien näkökulman asiaan. Tässä on kyse isommasta asiasta kuin yksittäisen ihmisen kokemasta uhkailusta.”

Teksti: Manu Marttinen

Juttusarjassa jäsenemme esittäytyvät. Aiemmat osat luettavissa täällä. 

Oikaisu 16.5. 2018 klo 9:50. Korjattu syyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen nimi oikeaksi.