Journalistiliitto haluaa aloittaa neuvottelut itsensätyöllistäjien työehdoista mahdollisimman pian. Pohjustukseksi liitto teki Kilpailu- ja kuluttajavirastolle itsearvion kollektiivisten neuvotteluiden toteuttamisesta ja keskusteli 21.12.2022 siitä viraston edustajien kanssa.

Journalistiliitto on ensimmäinen taho, joka on tehnyt Kilpailu- ja kuluttajavirastolle itsearvion kollektiivisten neuvotteluiden toteuttamisesta. Itsearviossa arvioidaan muun muassa, mistä asioista ja kenen puolesta liitto voisi neuvotella. Voit tutustua itsearvioon täällä.

”Journalistiliitto on tehnyt paljon työtä kollektiivisten neuvotteluiden valmistelussa. Alkuvuodesta on tarkoitus käynnistää itse neuvottelut”, sanoo itsearvioinnissa mukana ollut Journalistiliiton juristi Eveliina Tuominen.

EU-komissio antoi viime syksynä suuntaviivat, joiden mukaan itsensätyöllistäjillä on oikeus neuvotella kollektiivisesti työehdoista. Myös ammattiliitoilla on oikeus neuvotella itsensätyöllistäjien puolesta. Journalistiliitto on jo aloittanut tunnustelut Medialiiton kanssa neuvottelujen aloittamisesta.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä on kerrottu, että suuntaviivojen vuoksi ei ole tekeillä esimerkiksi muutoksia lainsäädäntöön.

 

Aiemmin aiheesta:

Hanne Aho: Journalistiliitto haluaa sopia itsensätyöllistäjien palkkioista ja työehdoista (30.11.2022)

Historiallinen askel: Ammattiliitoilla mahdollisuus neuvotella itsensätyöllistäjien työehdoista (7.10.2022)