Uutiset / 04.05.2026

Suomen tuki maanpakoon tulleille toimittajille on vähäistä ja satunnaista

Suomeen maanpakoon tulleet toimittajat eivät pysty jatkamaan täällä toimittajan työtään, koska täältä puuttuvat toimittajien tukemiseen vaadittavat rakenteet, kertoo kahdeksan suomalaisen sananvapauden puolesta toimivan järjestön teettämä selvitys.

Suomi on monilla mittareilla sananvapauden kärkimaita maailmassa. Nyt julkaistu, valtiotieteiden tohtori Hinni Aarninsalon tekemä selvitys kuitenkin paljastaa lukuisia puutteita siinä, miten Suomi edistää pulassa olevien toimittajien sananvapautta ja laajemminkin sananvapautta rajojensa ulkopuolella.

Suomessa ei ole monien muiden maiden käyttämää hätäviisumijärjestelmää, joka mahdollistaisi nopean tuen. Maanpakoon tulleiden toimittajien saama tuki on vähäistä ja satunnaista. Töitä ei juurikaan tarjota toimittajille, joiden suomen kielen taito ei ole täydellinen.

Lukuisiin haastatteluihin perustuvassa selvityksessä todetaan, että esimerkiksi venäläiset toimittajat ovat suunnanneet mieluummin Latviaan tai etelämmäksi Eurooppaan, koska sieltä löytyy tukea ja yhteisö maanpaossa oleville toimittajille ja mahdollisuuksia työn jatkamiseen.

Suomeen maanpakoon tulleet toimittajat eivät pysty jatkamaan täällä toimittajan työtään. Tuki, joka ei mahdollista työn jatkumista, jää monen maanpakolaistoimittajan mielestä puolitiehen.

Aarninsalo nostaa selvityksessä esiin keinoja maanpakolaistoimittajien tilanteen parantamiseksi. Hätäviisumin ja asennemuutoksen lisäksi Aarninsalo nostaa esiin myös sen, että maanpakoon tulleiden toimittajien omat yhteisömediat olisivat tapa mahdollistaa työn jatkuminen. Myös suomalaisen toimittajayhteisön nykyistä vahvempi tuki koetaan tärkeäksi.

Selvityksen teettivät kahdeksan suomalaista järjestöä: International Press Instituten Suomen-osasto, Toimittajat Ilman Rajoja Suomi ry, Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes, Suomen Journalistiliitto, Medialiitto, Helsingin Sanomain Säätiö, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen Pen.

"Kun saavut Suomeen, astut pimeään huoneeseen" – Suomessa maanpaossa elävien toimittajien tuen tarpeet selvitys on luettavissa täällä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton neuvottelemat sopimukset nostivat palkkoja – keskiansio on kaikilla sopimusaloilla nyt yli 4000 euroa

Viime keväänä tehdyn tutkimuksen mukaan liiton jäsenistön keskimääräinen kokonaisansio on noussut edellisestä, kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta 3,8 prosenttia. Koko alan kokonaisansion keskiarvo on noussut 165 euroa. Ansiotaso on kasvanut tasaisesti vuosien aikana.

Uudet palkkiosuositukset on julkaistu

Suositushinta päivän työstä lehdistön toimittajalle on 600 euroa, valo- ja videokuvaajalle 930 euroa ja graafiselle suunnittelijalle 953 euroa. Hinnat kattavat kertajulkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla. Kustannustoimittajan päivän työstä suositushinta on 570 euroa. Hintoihin lisätään tarvittaessa arvonlisävero.

Liitto ja mediatalot sopivat jälleen kesätyöhaun ajankohdasta 

Journalistiliitto suosittaa, että mediatalot ja toimitukset aloittavat kesätyöhaun ensi kesälle loppiaisen jälkeen. Ensimmäinen päivä, jolloin hakijat voivat jättää hakemuksensa on suosituksen mukaan 7.1.2027. Suositus koskee julkista ja avointa kesätyöntekijähakua, ei siis esimerkiksi ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista.