Uutiset / 10.09.2014

Pohjoismaisten yleisradioiden budjettileikkaukset huolettavat

Säästöt joko uhkaavat tai ovat jo heikentäneet kaikkia pohjoismaisia yleisradioyhtiöitä. Leikkauksia on tehty tai niistä on päätetty Islannissa, Tanskassa ja Suomessa. Ruotsissa ja Norjassa puolestaan keskustellaan parhaillaan yleyhtiöiden rahoituksesta ja toiminnan ehdoista.

Islannissa kokoontuneet ohjelmatyöntekijöiden yhdistykset ilmaisevat kannanotossaan yhteisen huolensa tilanteesta. "Me vaadimme, että Pohjoismaissa päättäjät turvaavat itsenäisen yleisradiotoiminnan radiossa, verkossa ja televisiossa", kannanotossa sanotaan.

Alla koko kannanotto.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto pohtii eläkeläisjäsenmaksun nostamista vähimmäismaksun tasolle

Maksun korottamisesta päättää liiton valtuusto. Sitä ennen siihen saavat ottaa kantaa liiton jäsenyhdistykset.

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.

Lokakuussa liiton neuvottelemia palkankorotuksia

Journalistiliitto on neuvotellut media-alalle työehtosopimukset. Neuvottelujen tuloksena lokakuun alusta alkaen tulee palkankorotuksia lehdistöön sekä elokuva- ja televisiotuotantoalalle.