Uutiset / 05.03.2010

MTV Media neuvottelupöytään

MTV:n työehtosopimus umpeutui helmikuun lopussa ja talossa ollaan nyt sopimuksettomassa tilassa. Näyttää selvältä, että yleinen työmarkkinatilanne heijastuu myös näihin neuvotteluihin, sillä työnantajien ja palkansaajajärjestöjen suhteet ovat pahasti tulehtuneet ahtaajien lakon takia.

Journalistiliitto tavoittelee tällä kierroksella palkankorotusten lisäksi myös tekstimuutoksia, joilla osin täsmennetään nykyisiä sopimusmääräyksiä ja osin rakennetaan uutta. Uutta olisi esimerkiksi lyhytkestoisen ohjelmatyön pelisääntöjen määrittäminen, josta onkin jo alustava yhteisymmärrys.

Liitto myös haluaa työehtosopimuksessa määriteltävän ulkopuolisen työvoiman käytöstä ja perhevapaisiin maininta palkallisesta isyyslomasta. Lisäksi tavoitellaan puhelinvarallaolon pelisääntöjä työaikalisiin erityisesti iltatyölisään parannuksia.

Lisäksi MTV Median piirissä tehdään edelleen ohjelmatyötä, joka on rajattu työehtosopimuksen ulkopuolelle tai on toisen ohjelmatyöhön sopimattoman sopimuksen alla.

Liiton palkankorotustavoitetta ei neuvotteluissa vielä esitetty. Palkkavaatimus liittyy olennaisesti tekstiasioiden etenemiseen ja sopimusrakenteeseen eli lähinnä sopimuskauden pituuteen ja sovittaviin palkankorotushetkiin.

Neuvotteluja jatketaan ensi viikolla.


Katso myös

Kaikki uutiset

Voit nyt lisätä pressikorttiin kuvasi

Sähköinen pressikortti löytyy Journalistiliiton jäsenten mobiilisovelluksesta. Sovellus uudistui kesän aikana. Löydät sovelluksesta helpommin esimerkiksi jäsenetusi.

Media-ala vetoaa pelastustoimen ensitiedotteiden palauttamiseksi

Medialiitto, Journalistiliitto ja Yle korostavat yhdessä, että kyse on kansalaisille tärkeän luotettavan tiedonsaannin turvaamisesta. Kansalaisten tiedonsaanti poikkeustilanteista ei voi olla kiinni siitä, ehtiikö tai haluaako kulloinkin vuorossa oleva virkahenkilö tiedottaa.

Pohjoismaiden journalistiliitot: Syvä huoli Islannin uutismedian ja journalismin heikentymisestä

Toimitukset ovat olleet taloudellisen paineen alla jo vuosien ajan samalla, kun mainostulot ovat siirtyneet globaaleille teknologiayhtiöille. Islannin pienet mediamarkkinat ovat erityisen haavoittuvaisia taloudellisille ja teknologisille muutoksille.