Uutiset / 17.11.2017

Mediakunnan jäsentavoite täyttynyt jo tuplasti

Mediakunnan hallitus vuonna 2017: Hanna Onttonen (vas.), Simon Huldén (puheenjohtaja), Mari Areva, Petri Juola ja Anu-Maija Kärjä. Kuva: Maiju Mitrunen Kuva:
Journalistiliiton perustaman työosuuskunnan, Mediakunnan, jäsenmäärätavoite kuluvalle vuodelle on saavutettu jo kaksinkertaisena. Journalistiliiton tavoitteena oli, että tammikuussa 2017 perustettu Mediakunta saisi 75 jäsentä ensimmäisen toimintavuotensa aikana. Tavoite täyttyi huhtikuussa, ja 14. marraskuuta Mediakunta sai 150. jäsenensä. Mediakunta on tiettävästi maailman ainoa valtakunnallisesti toimiva ammattiyhdistyksen perustama työosuuskunta. ”Tavoitteen ylittäminen ennätysajassa todistaa, että jäsenlähtöisesti perustetulle palvelulle on ollut aito tarve. Toisaalta osuuskunnan menestys kertoo siitä, että olemme onnistuneet palvelun kehittämisessä jäsenpalautteen perusteella ja tehneet oikeita ratkaisuja. Palvelun ja toiminnan parantamiseksi tulee jäsenistöltä vinkkejä ja ideoita jatkuvasti. Niihin suhtaudutaan hallituksessa tosissaan ja pyritään reagoimaan nopeasti, sillä Mediakunta on aidosti työntekijöidensä omistama yritys", arvioi Mediakunnan toiminnanjohtaja Maiju Mitrunen.

Myös liikevaihto kasvussa

Myös osuuskunnan liikevaihto on nousussa. Apua sopimusneuvotteluihin ja hinnoitteluun on saatavilla, eikä Mediakunnan työntekijöiden tarvitse painia itsensä työllistämisen kiemuroihin liittyvien asioiden kanssa yksin. "Toisaalta jäsenmäärän kasvu kasvattaa myös osuuskunnan kuluja. Mediakunnan hallituksen määrittelemä uusi jäsenmäärätavoite on 200 jäsentä vuoden 2018 loppuun mennessä. Taloudellisesti tähtäämme nollatulokseen – osuuskunnan tavoite ei ole tavoitella voittoa, vaan kaikki rahaliikenne on valjastettu tuottamaan etua suoraan jäsenillemme.", Mitrunen sanoo. Tarkat luvut ensimmäisen vuoden liikevaihdosta saadaan ensi vuoden puolella osuuskunnan ensimmäisen tilinpäätöksen yhteydessä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Työpaikkani on lakossa, olenko minä? Katso ohjeet Journalistiliiton jäsenelle

Kokosimme tähän muutamia asioita, jotka on hyvä tietää tällaisella työpaikalla.

Maanpakolaistoimitukset verkostoituvat Latinalaisessa Amerikassa

Työhön liittyvät turvallisuusriskit ja rajoitukset ovat ajaneet yhä useampia journalisteja ja viestimiä maanpakoon Latinalaisessa Amerikassa. Uusi yhteistyöverkosto (Relpex) pyrkii helpottamaan paenneiden työtä ja oloa.

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.