Uutiset / 12.04.2018

Maria Pettersson Journalistin päätoimittajaksi

Kuva: Heli Saarela Kuva:
Toimittaja Maria Pettersson on valittu Journalistin päätoimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus tänään torstaina. 33-vuotias Pettersson on työskennellyt muun muassa Ylioppilaslehden ja City-lehden päätoimittajana sekä toimittajana ja tuottajana Helsingin Sanomissa. Tällä hetkellä hän toimii Euroopan parlamentissa Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) avustajana. ”Journalismi ja journalistit elävät valtavan kiinnostavaa aikaa”, Pettersson sanoo Journalistin uutisessa. ”Journalisti ja Journalistiliitto ovat avainpaikalla todistamassa median kehitystä ja vaikuttamassa siihen. Koko maailman mediakenttä ja tiedonvälitys muuttuvat, nyt on äärettömän kiinnostavaa olla mukana.” Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho kertoo, että tehtävään haettiin rautaista journalismin osaajaa, joka hallitsee viestintää laajasti sekä ymmärtää Journalistiliiton ja sen jäsenten tarpeita. "Maria on tiukasti ajassa ja alassa kiinni, innovatiivinen, innostava ja aikaansaava", Aho sanoo. Journalistin päätoimittaja johtaa Journalistiliiton viestintäyksikköä ja on liiton johtoryhmän jäsen. Maria Pettersson aloittaa tehtävässään kesällä Journalistin nykyisen päätoimittajan Markku Lappalaisen jäädessä eläkkeelle. Kuva: Heli Saarela

Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton puheenjohtajaehdokkaat tentissä 4.3.

Jäsenet voivat kysyä ehdokkailta suorassa lähetyksessä. Puheenjohtaja valitaan 14.3.

Journalistien kokema uhkailu, häirintä ja painostus on työturvallisuuskysymys

Työnantajan keinot puuttua häirintään ovat rajalliset, mutta häirinnän kohteeksi joutumista ja siihen liittyviä haittoja voidaan minimoida. Myös vertaistuki on tärkeää.

Ay-lehtien pyöreässä pöydässä oli sankoin joukoin osallistujia

Tilaisuudessa käytiin läpi freelancejournalistien tilannetta ja ansioita. Pyöreän pöydän tapaamisessa ajatuksena on keskustella ilman sitoutumista suoraan neuvotteluihin.