Rovaniemeläinen Maria Paldanius on työskennellyt freetoimittajana kuusi vuotta ja ollut Journalistiliiton jäsen keväästä 2017. Kuva: Kai Widell Kuva: ”Olin hiljattain Oulussa Journalistiliiton järjestämällä tarinallisen journalismin kurssilla. Olin etsinyt paluukyytiä Facebookin kimppakyytiryhmästä, ja kyytiä odottaessani viereeni tuli samalla kurssilla ollut tyttö. Jutellessa selvisi, että olemme molemmat toimittajia ja joogaopettajia, jotka kirjoittavat Joogalehteen. Liiton ansiosta olen tajunnut, etten ole yksin vaan Suomi on täynnä kaltaisiani: itsekseen ideoivia ja työskenteleviä freelancereita, jotka jakavat saman tarinankirjoittamisen palon. Journalistiliiton avulla löydän yhteistyökumppaneita erilaisiin projekteihin. Olen myös saanut työkeikkoja jäsenyhdistykseni SFJ:n julkaiseman Freeluettelon kautta. Pressikortti on ollut niin ikään kullanarvoinen. Sillä olen päässyt aiempaa helpommin juttukeikoille monille messuille. Kortti on lisännyt uskottavuuttani toimittajana ja luottamusta omaan tekemiseeni silloinkin, kun töitä on ollut vähemmän. Pressikortti tukee ammatti-identiteettiä ja helpottaa juttuideoiden viemistä eteenpäin. Journalistiliittoon kuuluminen on mullistanut koko journalistisen työskentelyni ja laajentanut sekä työkenttääni että ystäväpiiriäni.” Lue myös Jäsenemme esittäytyvät -juttusarjan aikaisemmat osat. Avainsanat: Freelancer jäsenedut jäsenpalvelut jäsenyys