Uutiset / 28.03.2011

Luottamusmiehet pohjustivat neuvottelukierrosta

- Lehtiyritykset ovat selvästi toipumassa vuonna 2008 alkaneesta lamasta. Sopeutumisessa journalistit maksoivat ison hinnan, kun alalta hävisi lyhyen ajan sisältä yli 400 työpaikkaa, josta vain osa on palautunut. Alan palkkasumma on selvästi pienentynyt eli työvoimakustannuksilla mitattuna panostus journalistiseen sisältöön on vähentynyt. Freelancebudjetteja on leikattu, mistä seuraa vähemmän töitä ja pienemmillä palkkioilla. Työsuhteisten jaksaminen on noussut suurimmaksi kysymykseksi, työtä on yksinkertaisesti liikaa ja väsyminen on kiistatonta, arvioi lähtötilannetta liiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

Tilanne eroaa Niemisen mukaan aikaisemmista kerroista myös siinä, että nyt neuvottelee koko graafinen teollisuus samanaikaisesti, kustannustoimittajia lukuun ottamatta.  Mukana on neljä liittoa. Osa asioista neuvotellaan yhdessä, osa yhteisin tavoittein ja osa toisista riippumatta.

Elinkeinoelämän keskusliiton palkka-ankkuri on ylitetty kevään muissa ratkaisuissa. Palkkamaisema on pienempi kuin edellisessä sopimuksessa 2008, mutta suurempi kuin vuonna 2010. Kustannusvaikutuksiltaan syntyneet sopimukset ovat liikkuneet 2-3 prosentin tasolla, suurin osa 2,5 prosentin tuntumassa, arvioi Nieminen.

Journalistiliitto lähtee neuvotteluihin tekstit edellä, eli tärkeitä tekstiesityksiä on paljon ja ne esitellään ensimmäisenä.  On vaikea kuvitella, että me kaiken tämän jälkeen selviäisimme pelkällä palkkaratkaisulla, sanoi Nieminen.

Päivillä vieraillut Viestinnän keskusliiton työmarkkinajohtaja Johanna Varis summaili työnantajienlähtöasetelmia toteamalla että ala etsii kuumeisesti leipäpuutansa. Hän myönsi, että henkilöstön kannalta on ollut aika raskaita muutoksia, mutta oli sitä mieltä, että jaksamisasioihin ratkaisu tulee paikalliselta yritystasolta. Erilaisten kehityshankkeiden käynnistäminen tuntuu olevan työnantajapuolen vastaus siihen että työtä on yksinkertaisesti liikaa.

Työnantajapuoli ei tunnu olevan edes kovin kiinnostunut työehtosopimuksesta. Työelämässä tapahtuu ja kehittyy TES-järjestelmän ulkopuolella, korosti Varis. Yrityskohtaisia palkitsemisjärjestelmiä eivät liitot voi keskitetysti sopia, hän totesi. Luottamusmiesten yleinen arvio olikin, että yrityskohtainen erä on työnantajan suurimman kiinnostuksen kohteena ja sitä yritetään saada mahdollisimman suureksi osaksi kokonaispottia.

Lehdistön TES-neuvottelut alkavat tiistaina osapuolten ensimmäisellä neuvottelutapaamisella.


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.