Uutiset / 04.01.2022

Kesätyöpaikkahaku käynnistyy loppiaisesta liiton ja mediayhtiöiden sopimuksen myötä

Mediatalot ja toimitukset avaavat loppiaisena kesätyönhakunsa tälle vuodelle. Journalistiliitto sopi mediatalojen kanssa uudelleen kesätyöpaikkahaun ajankohdan suosituksesta viime syksynä. Monet mediatalot ilmoittavat haettavista paikoista 5.1. ilmestyvässä Journalisti-lehdessä. Nyt kolmannen kerran tehty suositus koskee julkisia ja avoimia kesätyöntekijähakuja, ei siis esimerkiksi jo ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista niiden ulkopuolelta. Suosituksen tavoite on ollut, ettei kilpailu taitavista kesätyöntekijöistä aikaistaisi hakuja vuosi vuodelta. Rekrytointi voidaan nyt järjestää, kun sekä työnantaja että työntekijä ovat perillä tulevan kesän työtarpeestaan ja aikataulustaan. Journalistiliiton mediatalojen kanssa ensi kertaa vuonna 2019 sopima yhteinen suositus kesätyöpaikkojen haun aikataulusta on ollut onnistunut. Liiton journalistisia kesätöitä hakeneille tekemät kyselyt kertovat, että rekrytoinnin aloittaminen vasta loppiaisen jälkeen on helpottanut hakemista. Suositusta noudattavat: Aamulehti Alasatakunta Etelä-Suomen Media Oy Etelä-Suomen Sanomat Forssan Lehti Helsingin Sanomat HSS Media Hämeen Sanomat Iltalehti Ilta-Sanomat I-Mediat Oy Kaakon Viestintä Kainuun Sanomat Kaleva Media Oy Karjalainen Kauppalehti Keskipohjanmaa Keskisuomalainen KSF Media Länsi-Suomi Maaseudun Tulevaisuus MTV Uutiset Salon Seudun Sanomat Satakunnan Kansa Savon Sanomat Seura Seiska STT Svenska Yle Talouselämä Turun Sanomat Yle Urheilu Yle Uutis-ja ajankohtaistoiminta ÅU Media Ab   Suositusta ovat tukeneet seuraavat opiskelijajärjestöt: CoMedia ry, Vaasan yliopisto Demoni ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu J-komm ry, Svenska social- och kommunalhögskolan Kultti ry, Oulun ammattikorkeakoulu Lööppi ry, Jyväskylän yliopisto Media ry, Helsingin yliopisto MoMe ry, Turun ammattikorkeakoulu Skuuppi ry, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Vostok ry, Tampereen yliopisto Åbo Akademis Studentkår, Åbo Akademi LAB-ammattikorkeakoulun medianomiopiskelijat

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.